Miten kävi

Niin se kävi, vuoden pimeimpänä aikana syntyi pieni valonpilke, esikoinen. Viime vuosi oli semmoinen tunnemyrskyn silmäke, että vasta nyt kaikkea käy läpi, kun etäisyyttä on jo saatu edes vähän.

Raskaus sujui hyvin. Ensimmäiset viikot ja kuukaudet pelkäsin aivan hirveästi, mutta kun pikkuihmisen liikkeet alkoivat tuntua, sain rauhan. Olen niin kiitollinen lääketieteelle ja että meillä kävi lopussa hyvä tuuri - tuuristahan tämä lopulta on pitkälti kiinni.

Ristiäiskortissa luki osuva runo:

Niin kauan odotettu

niin hartaasti toivottu

niin suuresti rakastettu

jo kauan ennen syntymääsi.

Miten pitkältä tieltä

miten syvältä kivusta

viimeiseltä rajalta

äitisi sinut nouti.

Ja nyt vain hymyä

valoa viattomuutta

kuin säteilevä heinäkuun päivä.

Varjoton.

Kuin ei koskaan syksyä.

Talvea. Pakkasöitä.

Elämä

pitele hellin lujin käsin aarrettasi.

Varo pudottamasta sylistäsi

tomuiselle kiviselle tielle

ennen kuin nämä

nauravat ruusuvarpaat

valmiit vahvat

hyppimään kiipeilemään kivien yli.

Innolla. Ilolla.

(Maaria Leinonen)

Lukijoita on riittänyt kirjoittamattomuudesta huolimatta. Onko vielä toiveita, että kirjaisin ivf- ja lapsettomuusajatuksia tai entisen lapsettoman raskausfiiliksiä näin postuumisti? Ajantasaisesti en osannut niitä maailmalle esittää.

Jos luet tätä samassa epätoivon ja toiveikkuuden rajamaastossa, jossa itse olin vuosi sitten, toivon sinulle uskoa ja sinnikkyyttä. May the force be with you!

Positiivinen

Bloggaus pysähtyi IVF-hoitojen alkuun. Hoidot olivat niin jokapäiväisiä ja kokonaisvaltaisia, etten osannut tai jaksanut sanoa mitään.

Ensimmäinen hoito toi kuitenkin plussan! 

Nyt hienon hienoisilla askelilla päivästä toiseen. Vessareissuilla tarkistan aina, valunko verta, ja kovin en ole tuuletellut, mutta kovasti olen kiittänyt ja toivonut parasta.

Kirjoitan myöhemmin IVF-hoidon kulusta, eli siitä miten kaikki sujui.

Lääkkeiden aloitus

Tästä se IVF lähtee: Kp 2 ja 2 x Letrozol aloitettu nyt viikoksi. Huomenna eka Gonal F -pistos, jota pistetään joka toinen päivä. Jouduin ostamaan isomman paketin, koska pistokset jatkunevat ekan ultran jälkeen. Ensimmäinen ultra on perjantaina, koska 7. eli paras päivä osui viikonlopulle - kuinkas muutenkaan.

Apteekkiin meni tänään 290,- kun ostin Gonal F:n (kasvatuksen kaasun) ja yhden Orgalutran (jarrutuksen) piikin. Ostan lisää Orgalutrania tarpeen mukaan. En haluaisi, että sitä noin viidenkympin annoshintasta jää useita annoksia yli kaappiin. Vielä myöhemmin pitänee ostaa Pregnyliä munasolujen irrotukseen ja Lutinusta tai Lugesteronia tukihoidoksi.

Tästä se lähtee.

Lääkkeiden hinnat

Kierto alkaa taittua toiseen, kun pieni tiputellu alkoi. Ensi kierrossa tehdään IVF. En ole vielä ostanut lääkkeitä - käyn ne huomenna - mutta googlailin Gonal-F:n ja Orgalutranin hintoja. Voi jeesus! Tiesin  lääkkeiden maksavat mutten näin paljon. En vielä tiedä tarkkaa summaa, mutta nyt olen asennoitunut 500-600 euroon. Puuh! Onneksi ehdimme varata eilen aurinkoloman kesäkuun alkuun. Tänään ja tämän tiedon varassa emme olisi enää raskineet tehdä sitä.

Aika matelee ja juoksee

Aika on alkanut madella ennen ensimmäisen IVF-rumban alkua, vaikka olen suonut asialle poikkeuksellisen vähän ajatuksia. En ole kuitenkaan halunnut tsekata, monesko kiertopäivä on nyt, sillä olin yllättynyt kun viime viikolla tajusin, että on vasta alle kahdeskymmenes päivä. Vai oliko? En muista enkä halua tarkistaa.

Sain erikoisen puhelun viime viikolla: hedelmöityshoidot tekevän aluesairaalan lapsettomuusklinikan ylilääkäri soitti, että tulenko - tai paremminkin tulenhan - toiseenkin PCOS-tutkimukseen (ensimmäinen tutkimus oli se viimeksi kirjoittamani Letrozol-avusteinen IVF). Ylilääkäri kertoi soittavansa omasta henkilökohtaisesta puhelinnumerostaan ja pyysi minua laittamaan tekstiviestin samaan numeroon, kun kuukautiset alkavat, että saataisiin heti kierron alusta jokin verinäyte. Lääkäri sanoi myös, että voi olla että kohdusta raapaistaan näyte, mutta kuulemma jonkin tiedon valossa raapaisu voisi tehostaa alkion kiinnittymistä kohtuun. Sanoin, että no raapikaa sitten mieluusti! Tietääkö joku tästä lisää?

Vaikka toisaalta tuntuu, että aika matelee, on suurempi kuva kuitenkin päinvastainen. Ystävä, joka oli vielä kesän alussa vertaistuellinen lapseton, saa vauvan aivan näinä viikkoina. Ei voi olla totta että minun tilanne ei ole muuttunut tuosta mitenkään paremmaksi! Koko tämän ajan - koko yhdeksän kuukautta - minäkin olen odottanut, mutta turhaan.


Aika, omituinen tunnetila.

I've got this - lääkkeet ja mielialat

Söin tähän viimeisen kiertoon ennen järeämpiä IVF-hommia lääkekaapin perukoilta Clomifen-paketin loput (3 pilleriä) ja jatkoin lääkitystä Letrozolilla (2 pilleriä). Clomit loppuivat kesken, kun söin yhden silloin kun en tiennyt vielä olevani raskaana elokuussa. Toinen puuttuva Clomi meni toissa kierrossa, kun vahingossa söin kaksi saman päivän aikana. Lääkkeet kahdesti, pin-tunnukset unohduksissa, nimet hukassa - stressipäässä tökkii muisti yllättävästi!  Clomit ja Letrot ovat eri tavaraa, mutta epätoivoinen ihminen tekee epätoivoiset lääkecocktailit. Söin nyt nuo, jos ne loisivatkin ihmeraskauden.

Onko kukaan muu huomannut, että syödessään Clomeja tai Letroja tulee lääkekuurin viimeisenä tai viimeisimpinä päivinä negistunteita: pohjatonta surua, yllättävää raivostumista tai silkkaa ahdistusta? Minulla tuli nyt noista ensimmäistä ja viimeistä, ja muistelen, että muissakin kierroissa on käynyt samoin. Onko niin, että lääkkeiden blogatessa estrogeenin, puskee testosteronit niin vahvana päälle, että muuttuu testohirviöksi? Kääks, mitähän parkumista on luvassa IVF:ssä, jossa syön tupla-Letrot...

Onko laahava mieliala lääkkeitä vai minua itseäni? Nyt on lääkejakson loppumisesta jo muutama päivä ja mieliala touhukas ja nousujohteinen.

Pistosohjaus

Kävin tänään pistosohjauksessa tulevaan, noin kolmen viikon päästä alkavaan IVF-hoitoon. Heti alkuunsa huoneessa oli sekä lääkäri että ohjauksesta vastaava sairaanhoitaja. Lääkäri sanoi, että pääsisin (joutuisin?) osaksi tutkimusta, jossa IVF tehtäisiinkin jo tutun Letrozolin ja pistosten avulla. Hoitovasteesta lääkäri ei osannut sanoa, mutta sanoi että korkean hyperstimulaatioriskin vuoksi tämä on turvallisempi. Lisäksi julkisen terveydenhuollon tarjotessa kolme IVF-hoitoa ei tämä kuluta yhtään niistä, vaan jos hoito epäonnistuu, jää vielä ne alkuperäiset kolme kertaa. Tämä on siis ikään kuin bonussektori. En tiedä, miltä ajatus tuntuu. Epäilyttää se, ettei munasoluja saadakaan punktiossa tarpeeksi monta, mutta toisaalta tämä on yksi lisämahdollisuus. Osuin tutkittavien joukkoon niillä spekseillä, että olen nuori, normaalipainoinen PCOS-potilas.

Kysyin, miten nopeasti uusi IVF tehdään, jos tämä epäonnistuu. Olin aivan pöyristynyt, kun kerrottiin että joudumme jonottamaan uudestaan samat noin 3-4 kuukautta. Toki jos nyt saadaan pakasteeseen alkioita, pääsemme niillä yrittämään ymmärtääkseni yhden tasauskierron jälkeen. Voi kunpa tärppäisi heti!

Jouduin tänään pistämään ensimmäistä kertaa, kun harjoittelimme hommaa hoitajan kanssa. Meinasin jo buustata itseni pakokauhuun, mutta sain kun sainkin itsestäni järkipuolen esiin. Hoitaja sanoi pistoksen tuntuvan hyttysenpiston verran, mutta minusta se ei tuntunut sitä vähääkään. Toivottavasti ei satu sittenkään, kun pistokseen tulee itse lääkekin, joka voi kirvellä.

Lähdettyäni sairaalasta tuli taas se "EI VOI OLLA TOTTA, ETTÄ OLEN TÄSSÄ TILANTEESSA!" -epätoivon hetki. Se näköjään iskee aina näiden uusien virstanpylväiden kohdalla. Eka kerran ekalla lääkärillä, sit ekassa inssissä, ekassa pistossa jne.

Askel askeleelta kuitenkin eteenpäin. Jokainen aamu on aamu lähempänä parempia aikoja.

Tv-vinkki: Hartain toive lapsi

Huomasin, että Yle Areenassa näkyy jälleen kuusiosainen ruotsalaisdokumenttisarja Hartain toive lapsi. Ohjelma käsittelee nimensä mukaisesta lapsettomien hartainta toivetta ja keinoja kohti vanhemmuutta. Tänään on ilmestynyt vasta ensimmäinen vajaan tunnin jakso.

Mä hiihdän

"Sä jätät mut ja mä vaan hiihdän.
Mun sydän särkyy, mä hiihdän.
Sä löydät toisen, mä vaan hiihdän.
Meet naimisiin, mä hiihdän.

Jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli,
Onks sen jälkeen uusii mäkii?
 --

Mä nään tähtii.
Mä vaan hiihdän.
Mä rukoilen, mä hiihdän.
Sun lapset kasvaa, mä vaan hiihdän.
Meret nousee, mä hiihdän."

Tuntuu kuin muiden elämät etenisivät ja minä vain seison ikkunan takana katsoen toisia. Verenmaku suussa on selvitty ylämäki, mutta sen jälkeen onkin uusi mäki. Nousua, henkistä hengästymistä. Vasteetonta toivoa. Itsensä lohduttamista. 

Torstaina menen IVF:n pistoshoitoon. Olen superskeptinen hoitoihin. 30 prosentin onnistumistodennäköisyys on pienempi kuin 70 prosentin todennäköisyys pudota naamalleen pettymyksen asfalttiin.

 

Verinen loppu

Verinen loppu - jälleen. Kuukautiset alkoivat poikkeukselliset viisi päivää myöhässä. Ensin joka vessareissu jännäsin tilannetta ja huokaisin helpotuksesta, että taas ollaan yhden pissan verran lähempänä parempaa. Sitten sen yhden kerran verta alkoikin tippasta. Kaikki haaveet räsähtivät rikki taas.

Vielä eilen saunan lauteilla sanoin rakkaalle, että en uskalla sanoa mitään, ettei taika raukea, ja hän sanoi äkkiä päälle, että hyss, älä sano mitään. Sitten pidettiin kättä kädessä ja oltiin toiveikkaina hiljaa. Tänään kesken työpäivän laitoin viestiä, että veri alkoi. "Puukottaisin jumalaa naamaan", tuli vastaukseksi.

Ihme kyllä en saanut koko päivänä hysteriaitkua. Olen ollut apea ja hiljaa nyyhkinyt ja nukkunut.

Ensi viikon torstaina menen lapsettomuuspolille pistosneuvontaan. IVF:n piti alkaa viikolla 6, mutta siirtyy myöhästyneen kierron takia ainakin viikolle 7.

Mietin motiiveja ja motivaatiota kirjoittaa tätä blogia. Huomaan saavani kirjoittamispuuskan vain pettyneenä. Mietin, saako kukaan lohtua tästä valituksesta ja mustista teksteistä. Mietin blogin jatkoa.

Toivottavasti seuraavat kirjoitukset eivät ole enää menkkapäivien mustia tilityksiä.

Ilmat pihalle

Sinä kerrot, että vatsassa potkii vauva.
Minulta se potkaisee ilmat pihalle.

Uusimmat verikokeet

Kävin ottamassa verikokeet testosteroneista ja androgeeneistä. Molemmat arvot olivat keskiarvoisia eli hyvin viitearvojen sisällä. Ei siis mitään uusia ratkaisunavaimia siltäkään suunnalta.

Käytän tähän luomuloppukiertoon taas progesteronilisää. Lutinusta - muistaakseni - mutta paljon pienemmällä annoksella kuin aiemmin. Inseminaatioissa tungin puikkoina kolmesti päivässä isot tabletit alakertaan, mutta nyt käytän yhden pienen kapselin kerran päivässä. Oli muuten superilahduttavaa, että ovulaatio oli tapahtunut ilman lääkkeitä - vaikka se saattoikin olla viime kuun clomien pitkävaikutusta.

Niin epätodennäköistä mutta natsaisipa hommat ennen IVF-show'ta.

Yksityisen lääkärikäynti

Kävin tänään yksityisellä gynekologilla, joka on erikoistunut endokrinologiaan eli "hormonioppiin". Mielessäni on kummitellut pitkään viimeisimmän inseminaation hoitaneen lääkärin sanat siitä, ettei verikokeistani ole koskaan otettu testosteroniarvoja. Sain lähetteen labraan, jonne pääsen vasta ensi maanantaina! Lääkäri sanoi kyllä suoraan, ettei usko arvojen olevan koholla, mutta haluan käydä vielä toteamassa sen.

Lääkäri ultrasi kohdun. Nyt on kiertopäivä 15, ja eilinen nippailuni tiesi oikein: ovulaatio on tapahtunut. Hienoa, että se kävi ilman lääkkeitä, joskin lääkäri tiesi kertoa, että viime kiertoon syömäni clomifen vaikuttaa edelleen positiivisesti, koska kyseisellä lääkkellä on sekä lyhyt- että pitkäkestoinen vaikutus. No mutta hieno juttu! Huono juttu on se, että seksiä harrastettiin kolme päivää sitten ja uusi siemennestesatsi ei ehdi uida enää perille. (Opin senkin että siittiö ui kaksi milliä tunnissa!) Jospa aiemmat siittiöt olisivat vielä edes osittain hengissä ja oikeassa paikassa.

Valitin lääkärille kiusallista iho- ja karvankasvuongelmaa. Kumpaakaan ei oikein auta muu kuin yhdistelmäehkäisypilleri, ja se olisi tähän saumaan täysin väärä lääke. Karvat kannattaa hoidattaa, sikäli kun niitä on, kosmetologilla, ja ihoa kokeilla ruokavaliolla. Ruokavalio on kyllä ollut välillä  mitä sattuu ja välillä "Fitfarm-tyylistä" supertarkkaa, mutta iho on mitä on - ongelmainen.

Lääkäri kirjoitti loppukierroksi - jälleen kerran - keltarauhasvalmistetta. Jos raskaus natsaisi, käyttäisin sitä ainakin 10. raskausviikolle asti. Keho kärsii ilmeisesti jonkinlaisesta keltarauhanen surkastuu liian aikaisin -ongelmasta, joka selittäisi aiemmat keskenmenot. Aloitan keltarauhasemätinpuikot ensi maanantaina. Tällä kertaa näemmä pienemmällä annoksella.

Nyyhkytin PCOS:ta syyllisyyden tuntoa, mutta lääkäri lohdutti normaalilla painoindeksillä ja sillä, että oireyhtymä on synnynnäistä. Tiesittekö muuten, että monirakkulainen oireyhtymä muuten vaikuttaa siihen, että laihduttaminen on vaikeaa. Rasva jumahtaa kiinni todenteolla.

Toivoin ehkä lääkärikäynniltäni liikaa. Ajattelin, että kerrankin joku lääkäri oikein ottaa homman hoitamisen asiakseen. Lääkäri oli kyllä todella ihana ja tietäväisen oloinen, mutta mitään uutta ja mullistavaa ei tapahtunut.


Lopuksi lääkäri kertoi, että todella moni lähtee lopulta vauvan kanssa kotiin. Vastasin, että toivottavasti mekin.

Haikara hukassa

Kaksi vuotta sitten joulun välipäivinä varailin aikaa kuparikierukan poistoon. "Nyt meille tulee vauva! Vähän hankalasti loppuvuodesta, mutta ehditäänpä juhlia häät", ajattelin. Ja kuinka väärin ajattelinkaan! Melkoinen mielen myllerryksen kaksi vuotta.

Tänään mietin, että minnehän se meidän haikara on matkallaan hukkunut. Vai lienenkö itse linnunpelätin.

Paluu lähtöruutuun

Blogi on elänyt syvää hiljaisuutta. Tuntuu, ettei ole mitään uutta kerrottavaa.

Viimeisin kierto päättyi vereen ja kyyneliin - taas. Olin ladannut kuukauteen aiempaa suuremmat toivot, ja kierto venyi normaalia pidemmäksi. Ja sekös harmitti!

Sain sairaalasta kirjeen, että IVF-hoidot aloitetaan helmikuun loppupuolella. Sitä kohti kauhunsekaisin tuntein.

Sana viikonvaihteeseen

Lapsettomuus on yksi pitkä liikuntatunnin huutojako: Seison toisten tyttöjen kanssa rivissä ja nimeäni ei kutsuta. Kaikki muut valitaan. Kaikki muut valitaan raskauteen. Tulee uusia tyttöjä, ja vanhat lähtevät viereltä, mutta minun nimeä ei kuulu.

Vyöhyketerapia

Stressi ja suru on ottanut aivan uuden levelin viime päivinä. Nyt on 16. kiertopäivä ja mietin, liittyvätkö mielialat clomien jälkilöylyihin. Söin muuten vahingossa yhden tabletin liikaa, siis kaksi samana aamuna. Olen ollut päästä niin ylikuormittunut, että teen juuri tuollaisia ihmeellisiä unohduksia: kaksi lääkettä peräkkäin, unohtunut pin-koodi, aiempien päivien tapahtumien muistamattomuus.

Koska tästä lapsettomuudesta "parantumisessa" pitää kääntää kaikki kivet, menin vihdoin vyöhyketerapiaan, jota muutama tuttava oli lämpimästi suositellut. Kerta olikin ensimmäinen kertani. Aluksi puhuimme juurikin tuosta stressistä ja tästä lapsettomuudesta. Ihmettelin ihan mielessäni, kuinka pystyin kertomaan asioista, niin pokalla ja faktaperäisesti, kunnes loppua kohden se itku sitten tuli kuin tulikin.

Alkukeskustelun jälkeen vyöhyketerapeutti kävi läpi käsiä ja jalkoja, kunnes keskittyi korviin ja jalkoihin. En tuntenut juurikaan mitään kiputiloja. Terapeutti sanoi, että keho voi olla niin ylikuormittunut, ettei se edes tunne kipua, mihin sen pitäisi vastata.

Olin hoidon jälkeen euforisessa tilassa. Parin päivän itkuiltojen jälkeen oli ihana vain tuntea kehossa hyvää henkisen ruoskimisen ja sisäisen puristuksen sijaan. En tiedä, mikä on suora vaikutus lisääntymissektorille, mutta mielenterveyteen se ainakin vaikutti, ja ehkä se sieltä on tuleva buustaamaan lapsiasiaakin eteenpäin - tai ei ainakaan taaksepäin.

Tykkäsin! Jatkoon!

Murtuva zen

Alkukierrosta, oikeastaan ensimmäisen parin päivän pettymyksen jälkeen, mielentila on lähes poikkeuksetta aina rauhallinen, jopa zen. Luotan maailmankaikkeuden mahtiin ja kerään toivoa kierron keskikohtaan. Syön clomit tai letrot. Alan juoda greippimehua ja syödä erityisen paljon vitamiineja. Koitan urheilla ja levätä. En koe kamalaa painetta.

Nyt on kiertopäivä 10, ja mieleni alkaa taittua jännityksen ja kovan odotuksen pariin. "Älä ajattele liikaa!" "Älä murehdi!" "Älä stressaa!" "Älä mieti tuota virtahepoa vieressä - äh, mietit juuri!" Toive on niin valtava, että se murentaa zen-tilaa ja tekee hermostuneesti.

Aion tässä kierrossa pitkästä aikaa tikuttaa ovulaation. Söin toista kertaa clomeja (viimeksi tuli kaksi follikkelia) ja aion ovulaation aikoihin syödä Primaspania (=aspiria) tukilääkeenä. Olen syönyt niitä aiemminkin, mutta enemmän alkukiertoon; nyt syönkin loppukiertoon.

Lähestyvä ovulaatio tuo myös "väkisinmakaamisen". Seksi on ihanaa, mutta onhan se rehellisesti sanottuna myös tosi tavoite-, ei nautinnonhakuista näissä puuhissa.

Alkukierto ihan mukavaa - loppukierto tuskaa. Maailmankaikkeuden yin ja yan.

PS. Kuulin pitkästä aikaa tällä viikolla taas neuvon, että lapsi kuulemma tulee, kun lopettaa yrittämisen. OK.


Kuva täältä

5. kiertopäivä - toivon kokoamista ja pillereitä

Olipas runsaat kuukautiset. Mietin että yritteliköhän keho taas raskautua, kuten on epäonnistuneesti koitellut jo aiemmin.

Aloitin tähän kiertoon omatoimisesti Clomifenit. Olen käyttänyt niitä kerran aiemminkin, jolloin kehittyi ekaa kertaa kaksi follikkelia. Letrozolilla on tullut sitä yhtä aina. Monikkoraskaushan on clomeilla todennäköisempää, mutta niin  raskautuminenkin: mitä enemmän on käytössä munasoluja, sitä parempi on todennäköisyys natsata. Mietin uskallanko käyttää lääkkeitä  itsekseni, mutta uskallan. Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja.

Olen syönyt Aspirinia aiempina kiertoina yhden päivässä, sillä luin sen olevan Yhdysvalloissa ihan normaali  tukilääkitys hedelmöityshoidoissa. Niiden avulla ymmärtääkseni kohdun(kin) verenkierto paranee. Mietin jättäväni kuitenkin ne tässä kierrossa pois. Kokeillaan uusia yhdistelmiä.

Aion harrastaa liikuntaa enemmän. Se on myös mielenterveysteko. Olen huomannut odottavani joulua ja sen rauhaa. Tule joulu kultainen.

Aina joskus (häpeästä ja syyllisyydestä)

Aina joskus koen häpeää ja syyllisyyttä lapsettomuudesta. PCOS-viitteiden jälkeen olen välillä tuntenut syyllisyyttä siitä, että tämä lapsettomuus on oma vikani ja että olen sen aiheuttanut valinnoillani eli elämäntavoillani. Puolet PCOS-oireisista on ylipainoisia. Taulukoiden mukaan olen normaalipainoinen, vaikka peffaa ja vatsamakkaraa onkin. Mietin että olenko syönyt itseni sairaaksi. Olenko juonut liian vähän vettä ja jättänyt aerobicit viime vuosina. Muuten olen terve ja olin sujut ulkonäköni kanssa, mutta tämä keikautti laivan.

Aina joskus koen  myös häpeää tästä diagnoosista. Siitä että olenko nautiskellut ja laiskotellut itseni lapsettomaksi. Että kelaakohan tututkin salaa, että oma vika.

Hävettää tunnustaa, mutta joskus kun näen tosi ison äidin pahan ilman linnut lentävät ylläni ja mietin että miksi tuon keho sitten toimii eikä minun.

Mietin että alkaisin laihdutuskuurille. Psykologi sanoi ettei mikään ruokavalio tätä muuta, mutta eikö? 5-10 % painon pudotus saattaa kuitenkin lisätä raskauden mahdollisuutta.