I've got this - lääkkeet ja mielialat

Söin tähän viimeisen kiertoon ennen järeämpiä IVF-hommia lääkekaapin perukoilta Clomifen-paketin loput (3 pilleriä) ja jatkoin lääkitystä Letrozolilla (2 pilleriä). Clomit loppuivat kesken, kun söin yhden silloin kun en tiennyt vielä olevani raskaana elokuussa. Toinen puuttuva Clomi meni toissa kierrossa, kun vahingossa söin kaksi saman päivän aikana. Lääkkeet kahdesti, pin-tunnukset unohduksissa, nimet hukassa - stressipäässä tökkii muisti yllättävästi!  Clomit ja Letrot ovat eri tavaraa, mutta epätoivoinen ihminen tekee epätoivoiset lääkecocktailit. Söin nyt nuo, jos ne loisivatkin ihmeraskauden.

Onko kukaan muu huomannut, että syödessään Clomeja tai Letroja tulee lääkekuurin viimeisenä tai viimeisimpinä päivinä negistunteita: pohjatonta surua, yllättävää raivostumista tai silkkaa ahdistusta? Minulla tuli nyt noista ensimmäistä ja viimeistä, ja muistelen, että muissakin kierroissa on käynyt samoin. Onko niin, että lääkkeiden blogatessa estrogeenin, puskee testosteronit niin vahvana päälle, että muuttuu testohirviöksi? Kääks, mitähän parkumista on luvassa IVF:ssä, jossa syön tupla-Letrot...

Onko laahava mieliala lääkkeitä vai minua itseäni? Nyt on lääkejakson loppumisesta jo muutama päivä ja mieliala touhukas ja nousujohteinen.

Tv-vinkki: Hartain toive lapsi

Huomasin, että Yle Areenassa näkyy jälleen kuusiosainen ruotsalaisdokumenttisarja Hartain toive lapsi. Ohjelma käsittelee nimensä mukaisesta lapsettomien hartainta toivetta ja keinoja kohti vanhemmuutta. Tänään on ilmestynyt vasta ensimmäinen vajaan tunnin jakso.

Mä hiihdän

"Sä jätät mut ja mä vaan hiihdän.
Mun sydän särkyy, mä hiihdän.
Sä löydät toisen, mä vaan hiihdän.
Meet naimisiin, mä hiihdän.

Jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli,
Onks sen jälkeen uusii mäkii?
 --

Mä nään tähtii.
Mä vaan hiihdän.
Mä rukoilen, mä hiihdän.
Sun lapset kasvaa, mä vaan hiihdän.
Meret nousee, mä hiihdän."

Tuntuu kuin muiden elämät etenisivät ja minä vain seison ikkunan takana katsoen toisia. Verenmaku suussa on selvitty ylämäki, mutta sen jälkeen onkin uusi mäki. Nousua, henkistä hengästymistä. Vasteetonta toivoa. Itsensä lohduttamista. 

Torstaina menen IVF:n pistoshoitoon. Olen superskeptinen hoitoihin. 30 prosentin onnistumistodennäköisyys on pienempi kuin 70 prosentin todennäköisyys pudota naamalleen pettymyksen asfalttiin.

 

Uusimmat verikokeet

Kävin ottamassa verikokeet testosteroneista ja androgeeneistä. Molemmat arvot olivat keskiarvoisia eli hyvin viitearvojen sisällä. Ei siis mitään uusia ratkaisunavaimia siltäkään suunnalta.

Käytän tähän luomuloppukiertoon taas progesteronilisää. Lutinusta - muistaakseni - mutta paljon pienemmällä annoksella kuin aiemmin. Inseminaatioissa tungin puikkoina kolmesti päivässä isot tabletit alakertaan, mutta nyt käytän yhden pienen kapselin kerran päivässä. Oli muuten superilahduttavaa, että ovulaatio oli tapahtunut ilman lääkkeitä - vaikka se saattoikin olla viime kuun clomien pitkävaikutusta.

Niin epätodennäköistä mutta natsaisipa hommat ennen IVF-show'ta.

Yksityisen lääkärikäynti

Kävin tänään yksityisellä gynekologilla, joka on erikoistunut endokrinologiaan eli "hormonioppiin". Mielessäni on kummitellut pitkään viimeisimmän inseminaation hoitaneen lääkärin sanat siitä, ettei verikokeistani ole koskaan otettu testosteroniarvoja. Sain lähetteen labraan, jonne pääsen vasta ensi maanantaina! Lääkäri sanoi kyllä suoraan, ettei usko arvojen olevan koholla, mutta haluan käydä vielä toteamassa sen.

Lääkäri ultrasi kohdun. Nyt on kiertopäivä 15, ja eilinen nippailuni tiesi oikein: ovulaatio on tapahtunut. Hienoa, että se kävi ilman lääkkeitä, joskin lääkäri tiesi kertoa, että viime kiertoon syömäni clomifen vaikuttaa edelleen positiivisesti, koska kyseisellä lääkkellä on sekä lyhyt- että pitkäkestoinen vaikutus. No mutta hieno juttu! Huono juttu on se, että seksiä harrastettiin kolme päivää sitten ja uusi siemennestesatsi ei ehdi uida enää perille. (Opin senkin että siittiö ui kaksi milliä tunnissa!) Jospa aiemmat siittiöt olisivat vielä edes osittain hengissä ja oikeassa paikassa.

Valitin lääkärille kiusallista iho- ja karvankasvuongelmaa. Kumpaakaan ei oikein auta muu kuin yhdistelmäehkäisypilleri, ja se olisi tähän saumaan täysin väärä lääke. Karvat kannattaa hoidattaa, sikäli kun niitä on, kosmetologilla, ja ihoa kokeilla ruokavaliolla. Ruokavalio on kyllä ollut välillä  mitä sattuu ja välillä "Fitfarm-tyylistä" supertarkkaa, mutta iho on mitä on - ongelmainen.

Lääkäri kirjoitti loppukierroksi - jälleen kerran - keltarauhasvalmistetta. Jos raskaus natsaisi, käyttäisin sitä ainakin 10. raskausviikolle asti. Keho kärsii ilmeisesti jonkinlaisesta keltarauhanen surkastuu liian aikaisin -ongelmasta, joka selittäisi aiemmat keskenmenot. Aloitan keltarauhasemätinpuikot ensi maanantaina. Tällä kertaa näemmä pienemmällä annoksella.

Nyyhkytin PCOS:ta syyllisyyden tuntoa, mutta lääkäri lohdutti normaalilla painoindeksillä ja sillä, että oireyhtymä on synnynnäistä. Tiesittekö muuten, että monirakkulainen oireyhtymä muuten vaikuttaa siihen, että laihduttaminen on vaikeaa. Rasva jumahtaa kiinni todenteolla.

Toivoin ehkä lääkärikäynniltäni liikaa. Ajattelin, että kerrankin joku lääkäri oikein ottaa homman hoitamisen asiakseen. Lääkäri oli kyllä todella ihana ja tietäväisen oloinen, mutta mitään uutta ja mullistavaa ei tapahtunut.


Lopuksi lääkäri kertoi, että todella moni lähtee lopulta vauvan kanssa kotiin. Vastasin, että toivottavasti mekin.

Paluu lähtöruutuun

Blogi on elänyt syvää hiljaisuutta. Tuntuu, ettei ole mitään uutta kerrottavaa.

Viimeisin kierto päättyi vereen ja kyyneliin - taas. Olin ladannut kuukauteen aiempaa suuremmat toivot, ja kierto venyi normaalia pidemmäksi. Ja sekös harmitti!

Sain sairaalasta kirjeen, että IVF-hoidot aloitetaan helmikuun loppupuolella. Sitä kohti kauhunsekaisin tuntein.

Sana viikonvaihteeseen

Lapsettomuus on yksi pitkä liikuntatunnin huutojako: Seison toisten tyttöjen kanssa rivissä ja nimeäni ei kutsuta. Kaikki muut valitaan. Kaikki muut valitaan raskauteen. Tulee uusia tyttöjä, ja vanhat lähtevät viereltä, mutta minun nimeä ei kuulu.

Murtuva zen

Alkukierrosta, oikeastaan ensimmäisen parin päivän pettymyksen jälkeen, mielentila on lähes poikkeuksetta aina rauhallinen, jopa zen. Luotan maailmankaikkeuden mahtiin ja kerään toivoa kierron keskikohtaan. Syön clomit tai letrot. Alan juoda greippimehua ja syödä erityisen paljon vitamiineja. Koitan urheilla ja levätä. En koe kamalaa painetta.

Nyt on kiertopäivä 10, ja mieleni alkaa taittua jännityksen ja kovan odotuksen pariin. "Älä ajattele liikaa!" "Älä murehdi!" "Älä stressaa!" "Älä mieti tuota virtahepoa vieressä - äh, mietit juuri!" Toive on niin valtava, että se murentaa zen-tilaa ja tekee hermostuneesti.

Aion tässä kierrossa pitkästä aikaa tikuttaa ovulaation. Söin toista kertaa clomeja (viimeksi tuli kaksi follikkelia) ja aion ovulaation aikoihin syödä Primaspania (=aspiria) tukilääkeenä. Olen syönyt niitä aiemminkin, mutta enemmän alkukiertoon; nyt syönkin loppukiertoon.

Lähestyvä ovulaatio tuo myös "väkisinmakaamisen". Seksi on ihanaa, mutta onhan se rehellisesti sanottuna myös tosi tavoite-, ei nautinnonhakuista näissä puuhissa.

Alkukierto ihan mukavaa - loppukierto tuskaa. Maailmankaikkeuden yin ja yan.

PS. Kuulin pitkästä aikaa tällä viikolla taas neuvon, että lapsi kuulemma tulee, kun lopettaa yrittämisen. OK.


Kuva täältä

Isäinpäivänä

Isäinpäivä. Lapsettoman isäinpäivä.

Päätin etukäteen, etten jauha tänään lapsettomuussurkua miehelleni, ei-isälle. Kysyin kuitenkin, että tuntuuko pahalta. Ei kuulemma tunnu, kun ei tunnu miltään eli aika yhdentekevää. Sitten mietimme, voiko kaivata sitä, mistä ei tiedä. Kyllä voi. Lapseton tuntee sen joka solullaan - jopa munasolullaan.

Ihan pikkuisen kuitenkin itkin salaa. Jäin siitä heti kiinni. Minilohdutus ja vaihdoin ajatukset muuhun. Toukokuussa äitienpäivänä en varmaan voi avata In-Your-Face-Bookia koko viikonloppuna. Viime äitienpäivänä avasin, ja se oli reilu viikko ensimmäisen keskenmenon jälkeen. En edes muista, miltä se tuntui. Pahalta uskoisin.

Isäinpäivänä kuitenkin kiitos omalle isälle. Hänestä tulisi mitä parhain vaari!

Piinapäivät

P I I N A P Ä I V Ä T,  piinaavat ja hermostuttavat päivät ennen odotettuja kuukautisia. Huomaan nytkin, vaikkemme ole olleet hoidoissa enää tässä kuussa, että mietin joka vessareissulla ja niiden väleissäkin, että joko alkaa verenvuoto ja että mikähän oli tuo vihlaisu tai särkeekö rintoja. Ja vaikka joka tulokseton kuukausi vihloo ja rinnat on arat, mietin salaa samat toiveikkaat ajatukset.

Niinä kahtena kertana, kun olen tehnyt positiivisen raskaustestin, olen ensin vuotanut verta päivän tai pari, ja vasta outojen minimenkkojen jälkeen on herännyt epäilys. Sitten olen plussannut ja myöhemmin vuotanut tyhjäksi. Tällä historialla siis menkkojenkin alku ei vielä vie kaikkea toivoa, vaan minä toiveikas hölmö silti toivon.

Koulun biologian tunneilla on muuten aina opetettu, että kuukautisia ei tule, kun on raskaana. Ja että raskaaksi tulee suojaamattomassa yhdynnässä. No eipä se aivan näin aina menekään.

Söin tässä kierrossa omatoimisesti Letrozoleja ovulaation induktioon. Olin kuitenkin reissussa ne oletetusti parhaat päivät. En kyllä tehnyt mitään ovulaatiotestejä, kun joku monista lääkäreistä joskus sanoi, että ei kannata tehdä niitä itseä stressaamaan. Olen muutenkin yrittänyt olla nyt rennompi. Siis yrittänyt. En ole edes tarkastanut WomanLog-applikaatiosta, monesko kierron päivä on nyt. Ehkä joku 26.? Alan yleensä tuhruttamaan (en heti vuoda kunnolla)  joskus näillä main.

Joulukuussa aion syödä omatoimisesti viimeiset lääkekaapin Clomifenit, juoda hampaat pilalle greippimehusta, harrastaa seksiä paljon ja lopulta laittaa kädet ristiin joulun ihmeen toivossa.

Haavehetket

Onko teillä muilla sellaisia konkreettisia hetkiä, joita odotatte äitiydessä?  Ei vain sitä isoa "haaveena tulla vanhemmaksi", vaan joitain pieniä hetkiä tai tapahtumia, joita odotat tapahtuvan.

Minä odotan 

   sitä kun saa sanoa kaikille, että olen raskaana ja voi vittu, että oli vaikea tie.

   sitä kun mieheni kirjoittaa tekstarit isovanhemmille ja ystäville synnäriltä.

   sitä kun ristiäisissä pidän kaulassa mummoni vanhaa kaulakorua, sylissä vauvaani.

   sitä että saan laittaa lastenhuoneeseen lastenkirjoista täyttyvän  kirjahyllyn ja huoneen nurkkaan tiipiin!

Voimalaulu

"Näytä mulle padotun virran vimma
Tao sydämeeni sokea usko
Anna mulle haavoitetun karhun voimat, oi voimalintuni

Opeta vanhan vaahteran nöyryys
Ja hohda silmiini valoa
Anna mulle jotain puhdasta, jotain mihin uskoa"

Toisten vauvailo

Huh. Ystävä saa lapsen. Toinen ystävä saa lapsen. Se ystävä, jolla oli lapsettomuusongelmia, saa lapsen. Kaikki saa lapsen - paitsi minä.

Olen työssä, jossa olen jatkuvasti lasten kanssa. Eräs päivä pieni poika tuli surullisena luokseni. Kertoi, että nuo vaan koko ajan puhuu siitä pelistä, jota mä en oo saanut. Sitten poikaa vähän itketti. Voi kuinka pystyin samaistumaan. Nuo vaan koko ajan puhuu siitä lapsesta, jota mä en oo saanu. Ja se ulkopuolisuus - se pienen pojan ja minun - on tosi riipivää. Sekoitus kateellisuutta ja haikeutta.

Olen mielestäni pystynyt vastaanottamaan ystävien lapsiuutiset kohteliaalla pokerinaamalla. Kotona sitten olen itkenyt silmät päästä toisen ilouutisesta. Yksi läheisimmistä ystävistäni kärsi sekundaarista lapsettomuudesta. Vaikka meillä se on primääriä, koin silti tilanteemme samanlaiseksi. Oli sielunsisko. Oli hetken sielunsisko. Sitten hänkin kertoi sen: "Meille tulee vauva." Tai itse asiassa minä kysyin, että miten tässä kierrossa kävi. Onnittelin, vaikka minusta potkaistiin ilmat pihalle. Tähän se järkiblaablaa siitä, kuinka toisten onni ei ole itseltä pois. Ei olekaan, mutta se alleviivaa oman surun neonväreillä. Tai kuten tuolle sielunsiskolle sanoin: "Minusta tuntuu, että me olimme yhdessä vierekkäisissä pyötätuoleissa käsi kädessä. Sitten sinä nousit ja minä jäin siihen pyörätuolin vangiksi, kun sinä kävelit pois."

"Game face on", sanon itselleni kun kuulen tai aavistan kuulevani vauvauutisia. Ei kuitenkaan viitsi peittää toisten aurinkoa sanomalla, että voihan paska.

Kertomisen voimasta

Olen puhunut lapsettomuudesta joidenkin ystävieni kanssa. Tai oikeastaan aika monenkin ystävän kanssa. Niiden, jotka kysyvät suoraan ja niiden, jotka ovat niin lähellä, ettei oikein osaa olla kertomattakaan.

Olemme kuitenkin pitäneet lapsettomuuden ja hoidot salassa perheiltämme. Omien vanhempieni kohdalla olen ajatellut, etten halua lisätä heidän huoltaan. Ajattelin, että tässä kertomisessa pätee matematiikka, jossa jaettu asia ei jakaannu pienempiin osiin, vaan kertautuu levitessään tuskana lähipiirille. Mietin, että omaa stressiäni ei lievitä se, että tiedän äitini jossain olevan surullinen ja toivovan samaa ihmettä, ehkä kyselevän asiasta jatkuvasti.

Saimmekin asian pidettyä vanhemmiltani melkein kaksi vuotta. Jopa ne hetket, kun kysyttiin suoraan, että "no milloinkas sitä teille tulee vauva" ja kun häkellyksissäni vastasin jotain ympäri pyöreää.

Kertomattomuudesta tuli kuitenkin valtava virtahepo olohuoneeseen. Kun kerroin kuulumisia eli puhuin niitä näitä lapsettomuusvirtahepo katsoi minua mielessä ja väistin kerta toisensa jälkeen sen katseen. En puhunut asiasta, puhuin kaikesta muusta. Lopulta kuitenkin virtahepo kasvoi kasvamistaan ja lopulta asia kävi ilmi.

Olin lomamatkalla äitini kanssa viime viikolla. Ehdimme jo lentää lomakohteeseen, ja olin miettinyt monia, monia kertoja etukäteen, kerronko asiasta yhteisellä reissulla. Kun pääsimme määränpäähän ja menimme kahvilaan, asian tuska tuli fyysisenä reaktiona päälle. Yrittäessäni ottaa leivästä kiinni käteni tärisivät heiluivat niin, että oli pakko puhaltaa salailun peli poikki. En voi rehellisesti olla läsnä, en kertoa kuulumisiani, kun en kerro mikä kaikista suurin puhaltaa jatkuvasti niskaan.

Sitten täräytin asian suoraan. Juuri kuin se on. "Äiti, meillä on ollut vähän vaikeaa." "Äiti, oon ollut kaksi kertaa raskaana, mutta saanut keskenmenon." "Äiti, nyt me vaan uskotaan, toivotaan ja luotetaan lääketieteeseen." Itkin ja kerroin. Koko kahden vuoden. Epäloogisesti ja välillä varmasti epäselvästi, mutta puhuin.

Ja kuinka helpotti.

Uskomatonta, kuinka olohuoneen virtahepo muuttui tomuksi ja lensi tuulen mukana pois. Oli todella helpompi hengittää. Kun sain asian ulos, siitä puhuttiin loman aikana vielä useasti. Oli hyvä, että kerroin. Näköjään asia sittenkin jakaantui, ei kertaantunut.

Arvon "kollegat", puhukaa! Siis oikeasti, PUHUKAA!

Yrittänyttä ei laiteta

Tänään heräsin - ainakin hetkellisesti - lapsettomuususvasta tavalliseen arkeen. Kokkailin hitaat ruuat ja keitin kiisselit. Sanoin miehelle että mieleni liikkeitä voi seurata ruuanlaittobarometrillä: mitä mustempi mieli, sitä vähemmän kotiruokaa.

Tilanteestamme tietävä työkaveri totesi tänään, että minun pitäisi hankkia uusi harrastus. Se kuulemma pitäisi ajatukset pois hoidoista ja tulevien hoitojen peloista. Mikähän kansalaisopiston "Hulluna huovutukseen" -käsityökerho pitäisi ajatukset nin hyvin aisoissa...

Nyt kun jonottelemme IVF:ään, olisi oikeasti mahtavaa kun saisi vähän lomaa tästä asiasta ja väkisin pusertamisesta ("väkisinmakuusta"). Jos vain heittäisi kirveen kaivoon muutamaksi kuukaudeksi. Ei pähkäilisi mitä kokeilisi tässä kierrossa ja googlailisi kaiken maailman uskomuksia.

Tässäpä listauksena siitä, mitä on jo kokeiltu:

- yhdyntää, yhdyntää, yhdyntää, ovulaatiota ennen, jälkeen ja aikana
- jalat ilmassa makaamista (melkein päällään seisomista)  edellä mainitun jälkeen
- kaikki maailman akrobatiaseksiasennot
- kahvin juonnin vähentäminen
- miehen limsan juonnin vähentäminen
- aspirin syöminen kohdun limakalvon kasvatukseen
- greipin syöminen ja juominen samaan tarkoitukseen, niin että hampaista lienee jo kiille vaurioitunut
- etikan juominen limakalvon kunniaksi, hyi!
- hetkelliset maidottomuus- ja viljattomuuskokeilut, jotka ovat sitemmin kariutuneet
- akupunktio
- mediaatio
- hieronta (hei, vyöhyketerapia on vielä kokematta!)
- kyypakkauksen tablettien syöminen (kyllä, pitkään lapseton ystäväni tuli viimein raskaaksi, kun alkoi salaa syödä kortisonia sisältäviä kyytabletteja!)
- erilaiset vitamiinilisät
- rukoilu
- toivominen jokaiseen tähdenlentoon ja synttärikynttilöiden puhaltamiseen

Hmm... aivan kuin listasta jäisi vielä asioita, vaikka onhan sitä tuossakin. On täällä siis monissa mietteissä maattu. Tänään on muuten kierron kolmas päivä ja aloitin omatoimisesti Letrozolit... Se siitä lomailusta.

Neljättä arpaa odotellessa

Keho on vieläkin sekaisin heinä-elokuun taitteen varhaisesta keskenmenosta. Odotan siis edelleen kuukautisia, joista alkaisi uusi kierto. Neljäs ja viimeinen inseminaatioyritys, tällä kertaa Clomifen-lääkityksellä. Ajattelen näitä hoitokertoja eräänlaisina arvan ostamisina. Joka kerta jännityksellä raaputamme voittoa toivoen. Josko ensi kerralla natsaisi?

Yle Areenasta tuli vahingossa vastaan klippejä Akuutti-ohjelmasta. Lääkäriohjelman videoissa hedelmöityshoitoja tekevä lääkäri kertoi erilaisista lapsettomuushoidoista. Rauhallinen nainen kertoi vakuuttavasti ja lohduttavasti, kuinka nykyään hoidot ovat todella tehokkaita. Yritän nojautua noihin sanoihin, vaikka usein mieli - ehkä suojellakseen itseään pettymyksiltä - ajattelee pessimistisesti, että kuitenkin taas kuulumme siihen häviävään vähemmistöön.

Akuutin videoissa muuten kerrottiin, että ivf-hoidot ovat 3-4 kertaa tehokkaampia kuin inseminaatioot. Olenkin jo viritellyt ajatuksia ivf:n suuntaan, vaikka julkisella puolella sinne onkin noin puolen vuoden jonot. Yksityisellä yksi ivf-arpa maksaisi pari tonnia. Aika kallis, epävarma ja jännittävä Ässä-arpa.

Kierrosta toiseen kiertävät tunteet

Puolentoista vuoden lapsitoiveen aikana on saanut elää kyllä valtavan tunteiden vuoristoradan. Vaikka syödyt lääkkeet ja hetkeksi alkaneet raskaudet ovat kuormittaneet ja kipeyttäneet kehoa, koen että tunteet toivosta epätoivoon ovat olleet fyysisiä haasteita suurempia.

Kiertojen peruskaavana on yleensä ollut se, että kuun ensimmäisen viikon loppuun mennessä kasvaa sisukkuus ja taistelutahto. Lääkkeitä syödään munasolun kehittymiseksi ja mielessä on pieni valonkaje: ehkäpä tässä kierrossa.

Kierron puolivälissä kuulostellaan ovulaation oireita, käydään kontrolliultrassa ja pidetään sormet muttei jalkoja ristissä. Puolivälissä aiemmat epäonnistuneet yritykset unohtuvat.

Sitten alkaa se piinaavin osuus. Kun oletettuihin kuukautisiin on enää vajaa viikko on jokainen vessareissu paineistettu sillä, että "älä vuoda verta, älä vuoda verta!" Kuukautiseni alkavat aina pienellä muutaman päivän tiputteluvuodollalla (keltarauhasongelmia???), joten kun ensimmäiset veripisarat ilmestyvät alkaa mieli painua syöksyä maahan. Kun kuukautiset sitten alkavat kunnolla ovat ensimmäinen ja toinen vuotopäivä todella itkuisia ja masentavia:

                   "Taas näin!"                   "Ei voi olla totta!"                  "Me ei  I K I N Ä  saada lasta?"

                               "Miten mun elämälle käy?"     "Jos mä en oo äiti, niin mikä mä oon?"

                           "Olen maailman viimeinen ihminen, joka ei saa omaa lasta?"    

                                                      "Mikä meni vikaan?"            "Miksi olen viallinen?"

kuva täältä

Jokakuukautinen valtava pettymys on kamala isku itselle, mutta tottakai myös miehelle, joka yrittää tsempata, tukea ja lohduttaa. Meillä minä olen se huutoitkua huutava tunne, mies tukipylväänä pystyssä pysyvä järki. Hän jaksaa tilastojen todennäköisyyksien olevan vielä meidän puolella. Minä taas pelkään, että kun olemme jo tässä lapsettomuuden vähemmistössä, niin huono tuuri jatkaa meidän varjostamista.

Simpukka

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry jakaa tietoa ja tarjoaa tukea:

http://www.simpukka.info/

kuva täältä                                             

Rohkaisun sanoja

Elämättä lapsettomuuden kipeistä kipeimpiä hetkiä ei voi ymmärtää, kuinka paljon aallokkoa tämä asia voi tuoda jokapäiväiseen elämään. Olen joutunut kohtaamaan todella mustia, katkeria ja epätoivoisia hetkiä. Onneksi on yhä silti ihania ja huolettomiakin päiviä. Toivo kai se on kun pinnalla pitää, vaikka välillä vähän uppeluksiin uppoankin. Oletteko koskaan ajatelleen, kuinka ihana kohta on Sinä ja minä -biisin toisessa säkeistössä:

"On toivo kuin hyvä henki, se virtaa vaan. Se airottomankin veneen saa liikkumaan."

Törmäsin kesällä ajatukseen, joka sisältää paljon rohkaisun sanoja:

"Jumala suokoon minulle tyyneyden hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeuden muuttaa sen, minkä voin, ja viisauden erottaa nämä kaksi toisistaan."

kuva täältä

Lääkärit ja lääkkeet

Tähän "lapsenhankintaan" on liittynyt monta eri lääkärin kohtaamista, valkoista pitkää käytävää, ultraäänitutkimusta ja kalenterin selailua, mutta tässä tiivistetysti tähänastinen hoitopolku:

• tammikuu 2015: kuparikierukan poisto terveyskeskuksessa

p i t k ä   t u l o k s e t o n   l u o m u y r i t y s

• tammikuu 2016: lääkärikäynti terveyskeskuksessa: lääkärin haastattelu lapsettomuudesta; labrat minulle (ei poikkeavuutta); lähete erikoissairaanhoitoon lähikaupungin sairaalan hedelmällisyysklinikalle
• tammikuu: sperma-analyysi Väestöliitolla (ei poikkeavuutta)
• maaliskuu: hoitojen suunnittelu eli 3 inseminaatiota, jonka jälkeen ivf-jonoon. Munasarjoissa havaittiin viitteitä siitä, että voisi olla PCOS. Tilanteen  pitäisi kuitenkin olla hyvä. 
• maalis-, huhti- ja kesäkuu: kolme inseminaatiota. Keskimmäinen saa aikaan positiivisen tuloksen, mutta raskaus keskeytyy pian. Lääkäri lisää hoitosuunnitelmaan neljännen inssin. 
• heinäkuu: hedelmällisyysklinikka on kiinni, joten neljäs inseminaatio jää odottamaan lomien loppumista. Heinäkuussa tulen raskaaksi pelkän Letrozolin avulla. Raskaus keskeytyy muutaman viikon kuluttua.
• nyt odotetaan kehon palautumista viimeisestä keskenmenosta, minkä jälkeen on vielä yksi inssi ennen ivf-hoitoja

Käytetty lääkitys: 

Jokaisessa kierrossa olen syönyt kuukautiskierron 3.-7. päivinä ovulaation induktioon Letrozol-lääkettä. Kahdessa inssissä munasolun irrotuspiikkinä on ollut Pregnyl. Tuloksen tuoneessa hoidossa ei käytetty irrotuspiikkiä, koska munasolu oli jo irronnut. Ensimmäisessä inssissä myös tukilääkityksenä (turha) Lutinus-progesteronilisä. 

Kaikissa kolmessa inssissä söin  Letrozolia - viimeisimmässä jopa tupla-annoksen useamman munasolun kypsyttämiseksi. Johtofollikkeileita kehittyi kuitenkin aina vain yksi, joten neljänteen hoitokertaan testataan mahdollisesti ärhäkämpää Clomifenia.

Näiden lääkärikäyntien - kontrolliultrien ja inssien - aikana on mukana ollut useampi gynekologi. Osan mielestä minulla on munarakkuloiden perusteella taipumusta PCOS:ään. Osan mielestä sitä ei kuitenkaan ole, sillä kuukautiskierto on säännöllinen. Itse kyllä luulen, että lapsettomuuden syynä on tuo PCOS. Viimeisin lääkäri kirjoitti pyynnöstäni PCOS:ään Metformiini-lääkityksen. Ylipainoa ei ole (metformiini on diabeteksessa käytetty insuliinitasoon vaikuttava lääke), mutta aiheeseen perehtynyt gynekologi sanoi, että lääkkeen vaikutusta voisi testata. 

Vielä ei olla päästy haluttuun lopputulokseen. Olen aina nostanut käden ilmaan vapaaehtoisuuden merkiksi, jos lääkäri on pohtinut uuden lääkkeen testaamista. Siksi varmaan olenkin jo testannut Lutinuksen ja nyt syön kaksi kertaa päivässä Metformiinia. Jospa kuitenkin pikkuhiljaa kohti onnistuneita hoitoja...

Lisätietoja lääkkeistä: 

Letrozol 

Letrozoli on aromataasin estäjien ryhmään kuuluva lääke, joka vaikuttaa munasarjoihin sekä paikallisesti että aivolisäkkeen kautta. Elimistön estrogeenipitoisuus laskee hetkellisesti, jolloin aivolisäkkeen toiminta tehostuu, ja sen seurauksena munarakkula lähtee kasvamaan ja lopulta tapahtuu ovulaatio. Letrozoli on turvallinen sekä naisen että sikiön kannalta. Vaikka sitä ei ole virallisesti rekisteröity lapsettomuuden hoitoon, sitä on käytetty ovulaatiohoidoissa jo yli 15 vuoden ajan. Ovulaatioinduktiohoidoissa letrozoli on todettu teholtaan paremmaksi kuin klomifeeni (ks. Clomifen), joka on yhä käytetyin ovulaatiolääke. Letrozol on halpa ja helppo käyttää, ja sillä on hyvin vähän sivuvaikutuksia. Letrozol on turvallinen myös siinä suhteessa, että monisikiöraskauden riski on pienempi kuin klomifeenilla tai hormonipistoslääkkeillä. Lisäksi letrozoli estää mm. endometrioosin aiheuttamia haitallisia vaikutuksia kohdun limakalvoon, joten siitä voi olla hyötyä myös IVF-hoidon (koeputkihedelmöityshoito) yhteydessä.     lähde

Pregnyl

Naisilla FSH ja LH saavat aikaan kuukausittain munasolun kypsymisen munasarjassa. LH:ta tarvitaan myös ovulaatioon eli munasolun irtoamiseen. Jos elimistö ei tuota riittävästi FSH:ta ja LH:ta, voi hedelmällisyys heiketä. FSH:ta sisältävien hormonivalmisteiden päivittäisillä injektioilla voidaan saada munasolu kypsymään. Tämän jälkeen munasolun irtoaminen saadaan aikaan antamalla Pregnyliä. Pregnyliä voidaan antaa myös ovulaation jälkeen avusteisissa lisääntymishoidoissa.    lähde

Lutinus

Progesteronilisä. Progesteroni on munasarjoissa muodostuva hormoni. Progesteroni parantaa kohdun limakalvon kykyä ottaa kiinnittyvä alkio vastaan. Kun alkio on kiinnittynyt limakalvolle, progesteronilla on raskautta ylläpitävä vaikutus.    lähde

Clomifen

Klomifeenin vaikutukset perustuvat sen antiestrogeenisuuteen (ks. Letrzol), minkä vuoksi munasolun irtoamista estävä vaikutus poistuu ja estrogeenieritys lisääntyy. Tämä johtaa osaltaan munasolun irtoamiseen. Klomifeenilla on ilmeisesti myös suora stimuloiva vaikutus munasarjoihin, mutta munasolun irtoamisen aikaansaaminen edellyttää yleensä kohtalaista omaa estrogeenieritystä Käyttötarkoitus: munasolun irtoamishäiriöt ja kohdun limakalvon liikakasvusta (hyperplasia cystica glandularis) johtuvat vuotohäiriöt.    lähde

Metformiini

Insuliiniherkisteet, kuten metformiini, säännöllistävät useimmiten kuukautiskiertoa, parantavat hedelmällisyyttä sekä vähentävät hyperandrogenismia ja mahdollisesti keskenmenovaaraa. Viime vuosina insuliinin vaikutusta parantavilla lääkkeillä on saatu korjattua PCOS:n sekä metabolisia että hormonaalisia häiriöitä.   lähde

Mikä PCOS? Kirjoitan siitä erikseen