torstai 29. joulukuuta 2016

Yksityisen lääkärikäynti

Kävin tänään yksityisellä gynekologilla, joka on erikoistunut endokrinologiaan eli "hormonioppiin". Mielessäni on kummitellut pitkään viimeisimmän inseminaation hoitaneen lääkärin sanat siitä, ettei verikokeistani ole koskaan otettu testosteroniarvoja. Sain lähetteen labraan, jonne pääsen vasta ensi maanantaina! Lääkäri sanoi kyllä suoraan, ettei usko arvojen olevan koholla, mutta haluan käydä vielä toteamassa sen.

Lääkäri ultrasi kohdun. Nyt on kiertopäivä 15, ja eilinen nippailuni tiesi oikein: ovulaatio on tapahtunut. Hienoa, että se kävi ilman lääkkeitä, joskin lääkäri tiesi kertoa, että viime kiertoon syömäni clomifen vaikuttaa edelleen positiivisesti, koska kyseisellä lääkkellä on sekä lyhyt- että pitkäkestoinen vaikutus. No mutta hieno juttu! Huono juttu on se, että seksiä harrastettiin kolme päivää sitten ja uusi siemennestesatsi ei ehdi uida enää perille. (Opin senkin että siittiö ui kaksi milliä tunnissa!) Jospa aiemmat siittiöt olisivat vielä edes osittain hengissä ja oikeassa paikassa.

Valitin lääkärille kiusallista iho- ja karvankasvuongelmaa. Kumpaakaan ei oikein auta muu kuin yhdistelmäehkäisypilleri, ja se olisi tähän saumaan täysin väärä lääke. Karvat kannattaa hoidattaa, sikäli kun niitä on, kosmetologilla, ja ihoa kokeilla ruokavaliolla. Ruokavalio on kyllä ollut välillä  mitä sattuu ja välillä "Fitfarm-tyylistä" supertarkkaa, mutta iho on mitä on - ongelmainen.

Lääkäri kirjoitti loppukierroksi - jälleen kerran - keltarauhasvalmistetta. Jos raskaus natsaisi, käyttäisin sitä ainakin 10. raskausviikolle asti. Keho kärsii ilmeisesti jonkinlaisesta keltarauhanen surkastuu liian aikaisin -ongelmasta, joka selittäisi aiemmat keskenmenot. Aloitan keltarauhasemätinpuikot ensi maanantaina. Tällä kertaa näemmä pienemmällä annoksella.

Nyyhkytin PCOS:ta syyllisyyden tuntoa, mutta lääkäri lohdutti normaalilla painoindeksillä ja sillä, että oireyhtymä on synnynnäistä. Tiesittekö muuten, että monirakkulainen oireyhtymä muuten vaikuttaa siihen, että laihduttaminen on vaikeaa. Rasva jumahtaa kiinni todenteolla.

Toivoin ehkä lääkärikäynniltäni liikaa. Ajattelin, että kerrankin joku lääkäri oikein ottaa homman hoitamisen asiakseen. Lääkäri oli kyllä todella ihana ja tietäväisen oloinen, mutta mitään uutta ja mullistavaa ei tapahtunut.


Lopuksi lääkäri kertoi, että todella moni lähtee lopulta vauvan kanssa kotiin. Vastasin, että toivottavasti mekin.



Haikara hukassa

Kaksi vuotta sitten joulun välipäivinä varailin aikaa kuparikierukan poistoon. "Nyt meille tulee vauva! Vähän hankalasti loppuvuodesta, mutta ehditäänpä juhlia häät", ajattelin. Ja kuinka väärin ajattelinkaan! Melkoinen mielen myllerryksen kaksi vuotta.

Tänään mietin, että minnehän se meidän haikara on matkallaan hukkunut. Vai lienenkö itse linnunpelätin.




keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Paluu lähtöruutuun

Blogi on elänyt syvää hiljaisuutta. Tuntuu, ettei ole mitään uutta kerrottavaa.

Viimeisin kierto päättyi vereen ja kyyneliin - taas. Olin ladannut kuukauteen aiempaa suuremmat toivot, ja kierto venyi normaalia pidemmäksi. Ja sekös harmitti!

Sain sairaalasta kirjeen, että IVF-hoidot aloitetaan helmikuun loppupuolella. Sitä kohti kauhunsekaisin tuntein.


perjantai 2. joulukuuta 2016

Sana viikonvaihteeseen

Lapsettomuus on yksi pitkä liikuntatunnin huutojako: Seison toisten tyttöjen kanssa rivissä ja nimeäni ei kutsuta. Kaikki muut valitaan. Kaikki muut valitaan raskauteen. Tulee uusia tyttöjä, ja vanhat lähtevät viereltä, mutta minun nimeä ei kuulu.


torstai 1. joulukuuta 2016

Vyöhyketerapia

Stressi ja suru on ottanut aivan uuden levelin viime päivinä. Nyt on 16. kiertopäivä ja mietin, liittyvätkö mielialat clomien jälkilöylyihin. Söin muuten vahingossa yhden tabletin liikaa, siis kaksi samana aamuna. Olen ollut päästä niin ylikuormittunut, että teen juuri tuollaisia ihmeellisiä unohduksia: kaksi lääkettä peräkkäin, unohtunut pin-koodi, aiempien päivien tapahtumien muistamattomuus.

Koska tästä lapsettomuudesta "parantumisessa" pitää kääntää kaikki kivet, menin vihdoin vyöhyketerapiaan, jota muutama tuttava oli lämpimästi suositellut. Kerta olikin ensimmäinen kertani. Aluksi puhuimme juurikin tuosta stressistä ja tästä lapsettomuudesta. Ihmettelin ihan mielessäni, kuinka pystyin kertomaan asioista, niin pokalla ja faktaperäisesti, kunnes loppua kohden se itku sitten tuli kuin tulikin.

Alkukeskustelun jälkeen vyöhyketerapeutti kävi läpi käsiä ja jalkoja, kunnes keskittyi korviin ja jalkoihin. En tuntenut juurikaan mitään kiputiloja. Terapeutti sanoi, että keho voi olla niin ylikuormittunut, ettei se edes tunne kipua, mihin sen pitäisi vastata.

Olin hoidon jälkeen euforisessa tilassa. Parin päivän itkuiltojen jälkeen oli ihana vain tuntea kehossa hyvää henkisen ruoskimisen ja sisäisen puristuksen sijaan. En tiedä, mikä on suora vaikutus lisääntymissektorille, mutta mielenterveyteen se ainakin vaikutti, ja ehkä se sieltä on tuleva buustaamaan lapsiasiaakin eteenpäin - tai ei ainakaan taaksepäin.

Tykkäsin! Jatkoon!

perjantai 25. marraskuuta 2016

Murtuva zen

Alkukierrosta, oikeastaan ensimmäisen parin päivän pettymyksen jälkeen, mielentila on lähes poikkeuksetta aina rauhallinen, jopa zen. Luotan maailmankaikkeuden mahtiin ja kerään toivoa kierron keskikohtaan. Syön clomit tai letrot. Alan juoda greippimehua ja syödä erityisen paljon vitamiineja. Koitan urheilla ja levätä. En koe kamalaa painetta.

Nyt on kiertopäivä 10, ja mieleni alkaa taittua jännityksen ja kovan odotuksen pariin. "Älä ajattele liikaa!" "Älä murehdi!" "Älä stressaa!" "Älä mieti tuota virtahepoa vieressä - äh, mietit juuri!" Toive on niin valtava, että se murentaa zen-tilaa ja tekee hermostuneesti.

Aion tässä kierrossa pitkästä aikaa tikuttaa ovulaation. Söin toista kertaa clomeja (viimeksi tuli kaksi follikkelia) ja aion ovulaation aikoihin syödä Primaspania (=aspiria) tukilääkeenä. Olen syönyt niitä aiemminkin, mutta enemmän alkukiertoon; nyt syönkin loppukiertoon.

Lähestyvä ovulaatio tuo myös "väkisinmakaamisen". Seksi on ihanaa, mutta onhan se rehellisesti sanottuna myös tosi tavoite-, ei nautinnonhakuista näissä puuhissa.

Alkukierto ihan mukavaa - loppukierto tuskaa. Maailmankaikkeuden yin ja yan.






















PS. Kuulin pitkästä aikaa tällä viikolla taas neuvon, että lapsi kuulemma tulee, kun lopettaa yrittämisen. OK.


Kuva täältä

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

5. kiertopäivä - toivon kokoamista ja pillereitä

Olipas runsaat kuukautiset. Mietin että yritteliköhän keho taas raskautua, kuten on epäonnistuneesti koitellut jo aiemmin.

Aloitin tähän kiertoon omatoimisesti Clomifenit. Olen käyttänyt niitä kerran aiemminkin, jolloin kehittyi ekaa kertaa kaksi follikkelia. Letrozolilla on tullut sitä yhtä aina. Monikkoraskaushan on clomeilla todennäköisempää, mutta niin  raskautuminenkin: mitä enemmän on käytössä munasoluja, sitä parempi on todennäköisyys natsata. Mietin uskallanko käyttää lääkkeitä  itsekseni, mutta uskallan. Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja.

Olen syönyt Aspirinia aiempina kiertoina yhden päivässä, sillä luin sen olevan Yhdysvalloissa ihan normaali  tukilääkitys hedelmöityshoidoissa. Niiden avulla ymmärtääkseni kohdun(kin) verenkierto paranee. Mietin jättäväni kuitenkin ne tässä kierrossa pois. Kokeillaan uusia yhdistelmiä.

Aion harrastaa liikuntaa enemmän. Se on myös mielenterveysteko. Olen huomannut odottavani joulua ja sen rauhaa. Tule joulu kultainen.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Aina joskus (häpeästä ja syyllisyydestä)

Aina joskus koen häpeää ja syyllisyyttä lapsettomuudesta. PCOS-viitteiden jälkeen olen välillä tuntenut syyllisyyttä siitä, että tämä lapsettomuus on oma vikani ja että olen sen aiheuttanut valinnoillani eli elämäntavoillani. Puolet PCOS-oireisista on ylipainoisia. Taulukoiden mukaan olen normaalipainoinen, vaikka peffaa ja vatsamakkaraa onkin. Mietin että olenko syönyt itseni sairaaksi. Olenko juonut liian vähän vettä ja jättänyt aerobicit viime vuosina. Muuten olen terve ja olin sujut ulkonäköni kanssa, mutta tämä keikautti laivan.

Aina joskus koen  myös häpeää tästä diagnoosista. Siitä että olenko nautiskellut ja laiskotellut itseni lapsettomaksi. Että kelaakohan tututkin salaa, että oma vika.

Hävettää tunnustaa, mutta joskus kun näen tosi ison äidin pahan ilman linnut lentävät ylläni ja mietin että miksi tuon keho sitten toimii eikä minun.

Mietin että alkaisin laihdutuskuurille. Psykologi sanoi ettei mikään ruokavalio tätä muuta, mutta eikö? 5-10 % painon pudotus saattaa kuitenkin lisätä raskauden mahdollisuutta.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Bloody hell

Sieltä ne taas tulivat: menkat. Voihan vittu, kirjaimellisesti.
Anteeksi karkea kieleni, haaveeni juuri romuttui.



















kuva täältä

Isäinpäivänä

Isäinpäivä. Lapsettoman isäinpäivä.

Päätin etukäteen, etten jauha tänään lapsettomuussurkua miehelleni, ei-isälle. Kysyin kuitenkin, että tuntuuko pahalta. Ei kuulemma tunnu, kun ei tunnu miltään eli aika yhdentekevää. Sitten mietimme, voiko kaivata sitä, mistä ei tiedä. Kyllä voi. Lapseton tuntee sen joka solullaan - jopa munasolullaan.

Ihan pikkuisen kuitenkin itkin salaa. Jäin siitä heti kiinni. Minilohdutus ja vaihdoin ajatukset muuhun. Toukokuussa äitienpäivänä en varmaan voi avata In-Your-Face-Bookia koko viikonloppuna. Viime äitienpäivänä avasin, ja se oli reilu viikko ensimmäisen keskenmenon jälkeen. En edes muista, miltä se tuntui. Pahalta uskoisin.

Isäinpäivänä kuitenkin kiitos omalle isälle. Hänestä tulisi mitä parhain vaari!


lauantai 12. marraskuuta 2016

Kirjavinkkausta

Luin kesällä useita kirjoja lapsettomuudesta. Suosittelen sitä myös muille! 

Ensimmäisellä kerralla luin lapsettomuuskirjaa kirjastossa ja nyyhkin salassa nojatuolin ja ison toppatakin suojissa. Esitin (huonosti) flunssaista, kun pyyhin nenääni ja niistin jatkuvasti. Seuraavalla kerralla lainasin kirjoja kotiin. Lainatessani toivoin, ettei kukaan näe minua kyseisten kirjojen kanssa ja piilottelin kirjapinoa kuin konsanaan vanha pervo pornolehtiä takin liepeiden sisällä. Jännä, miten se tuntuikin niin salattavalta asialta. Sain kirjoista kuitenkin paljon tukea ja opin uutta. Lämmin suositus!


 












































































Mahtavaa, että meillä on kirjastoja, joista voi ilmaiseksi lainata hyvää luettavaa eli uusia ajatuksia!

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kauneus/kauheus

























Ei pelkästään se että olo on paska, mutta että näyttääkin vielä paskalta! Teini-iässä ihoni oli täydellinen smooth, toisin kuin muilla samanikäisillä. Nyt tilanne on täysin päinvastoin. Tämä-kin liittyy siihen lääkärien epäilemään PCOS:ään.

Ovulaation induktioon syömäni lääkkeet ovat ihoni vihollinen: naama (kasvojen "T-alue")  kukkii kuin juhannuspelto, kun lääkkeet alkavat purra. Saati se, mitä se on muutama päivä ennen menkkojen alkuja. Iho on aivan kipeä, kun ihon alle ilmestyy jättimäisiä näppyjä. Ei auta kuorinta, ei auta superrasvat. Onko muilla vastaavia ongelmia? Mistä apu? Auttaako, jos jättää maitotuotteet hyllyyn? Entä viljat? Syvä huokaus...



torstai 10. marraskuuta 2016

Lapsettomana ystävyyssuhteissa

Vuosi sitten kun lapsettomuustutkimuksiamme ei ollut vielä aloitettu, en tunnistanut yhtään kuvauksia siitä, kuinka lapsettomuus voi käydä sosiaaliseksi esteeksi. Nyt ensimmäisten tuloksettomien hoitojen ja yli kahdenkymmenen kuukautispettymyksen jälkeen olen tavoittanut nuo sosiaaliset ongelmat. Toki toisten vauvailo, josta kirjoitin aiemmin on yksi näistä ongelmista, mutta on niitä muitakin.

Ystävyyssuhteissani lapsettomuuden kertominen on yleensä lähentänyt välejäni ystäviini. Mutta on minulla kokemusta myös päinvastaisesta. Kun yksi ystävistäni kuuli pari vuotta sitten, että alamme yrittää "lapsentekoa", hänkin yhtäkkiä keksi saman kahden kuukauden Tinder-tuttavuuden kanssa. Hän tietenkin pamahti heti siunattuun tilaan, toisin kuin minä. Raskaaksi tulemisen jälkeen ja vauvan saatuaan hän on usein korostanut omaa onnistumistaan ja jopa suoraan neuvonut, että "tee nyt äkkiä lapset, kun olet vielä nuori". Siis ihminen, joka tasan tietää suurimman toiveemme. Koin tuon ja muutaman muun vastaavanlaisen töksäyttelyn tahallisena kiusaamisena. Kuka oikeasti sanoo noin ja miksi?! Ei ystävä tee noin! Noiden kommenttien jälkeen välillemme repesi kuilu, jonka jälkeen en edes ole voinut kertoa, että nyt olemme hoidoissa, vaikka toki hän sen arvaa. Olemme edelleen osa samaa ystäväpiiriä, mutta koin töksäyttelyt niin tahallisina ja käsittämättöminä puukkoina, että en ole enää puoleentoista vuoteen puhunut sanallakaan tilanteestamme. En usko, että välimme palautuvat koskaan enää vilpittömiksi.

Mutta on se lapsettomuuden - valtavan kipupisteen - paljastaminen lähentänytkin. Ja aina lähentänyt aiemmin kerrottua lukuun ottamatta. Kuinka ihanaa myötätuntoa olen saanut ystäviltä ja kuinka elämää suurempiin keskusteluihin se on vienyt. Parhaimpia hetkiä ovat olleet ne, kun ystävät eivät ole edes yrittäneet neuvoa, vaan todenneet kanssani yhteen ääneen, että voi paska. Jos joku on itkenyt kanssani, on se ollut lähintä tukemista. Erään vähän etäämmän ystävän kanssa otimme jättiharppauksen kohti toisiamme, kun jaoimme lapsettomuuskokeuksia, hän entisenä, minä nykyisenä lapsettomana.

Huomaan, että olen alkanut vältellä ihmisiä, jotka puhuvat ainoastaan lapsistaan eivätkä kysele minun kuulumisia lainkaan. Ei tarvitse kysyä lapsiasioista, vaan yleisesti, että mitä kuuluu. Mitä se sellainen on, että nähdään vain puhuakseen omista lapsista. Uskon, että näillä kokemuksilla pyrin välttämään viimeiseen asti tuollaista yksisuuntaista tietä. Nytkin kyselen kohteliaasti sekä lasten että erityisesti ystäväni kuulumisia. Olen joskus jopa kysynyt erikseen, että mitä sinulle  kuuluu, kun ensimmäiseen kuulumiskyselyyn on vastattu lapsen kuulumisilla. 

Sosiaalinen media ärsyttää välillä. Mietin, että piilotanko ne tutut ja hyvätkin ystävät, jotka päivittävät jatkuvalla syötöllä vauvakuvia univelkaisine outoine hashtageineen. Olen kuitenkin päättänyt hyväksyä nekin. Ei se helppoa ole. Toivoisin olevani teflonia, johon moinen ei tartu, mutta kyllä ne huonolla hetkellä riipaisevat. Joskus jopa salaa toivon, että olisipa tuo vauva tosi itkuinen ja tuntisipa tuo äiti itsensä tosi yksinäiseksi. Hirveää! Kehtasinko sanoa tuon ääneen? Vaikka on kiusallista lausua ääneen tällaista kateellisuutta, en usko, että olen ainoa, joka tuntee tällaisia katkeruuden kalkkeja.

Summa summarum olen kuitenkin äärettömän kiitollinen ystävilleni. On heillekin varmasti vaikea rako tukea ystävää pystymättä kuitenkaan muuttamaan tilannetta. 

Ei tästä selviäisi ilman ystäviä. Ei elämästä selviäisi ilman ystäviä.


"Mistä tunnet sä ystävän

Onko oikea sulle hän
Ajat ankeimmat selvittää
Kuka viereesi jää
Kun on sinulla vaikeaa

Ja kun tarvitset auttajaa
Sillon ystävyys punnitaan
Menee muut menojaan"

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Piinapäivät


P I I N A P Ä I V Ä T,  piinaavat ja hermostuttavat päivät ennen odotettuja kuukautisia. Huomaan nytkin, vaikkemme ole olleet hoidoissa enää tässä kuussa, että mietin joka vessareissulla ja niiden väleissäkin, että joko alkaa verenvuoto ja että mikähän oli tuo vihlaisu tai särkeekö rintoja. Ja vaikka joka tulokseton kuukausi vihloo ja rinnat on arat, mietin salaa samat toiveikkaat ajatukset.

Niinä kahtena kertana, kun olen tehnyt positiivisen raskaustestin, olen ensin vuotanut verta päivän tai pari, ja vasta outojen minimenkkojen jälkeen on herännyt epäilys. Sitten olen plussannut ja myöhemmin vuotanut tyhjäksi. Tällä historialla siis menkkojenkin alku ei vielä vie kaikkea toivoa, vaan minä toiveikas hölmö silti toivon.

Koulun biologian tunneilla on muuten aina opetettu, että kuukautisia ei tule, kun on raskaana. Ja että raskaaksi tulee suojaamattomassa yhdynnässä. No eipä se aivan näin aina menekään.

Söin tässä kierrossa omatoimisesti Letrozoleja ovulaation induktioon. Olin kuitenkin reissussa ne oletetusti parhaat päivät. En kyllä tehnyt mitään ovulaatiotestejä, kun joku monista lääkäreistä joskus sanoi, että ei kannata tehdä niitä itseä stressaamaan. Olen muutenkin yrittänyt olla nyt rennompi. Siis yrittänyt. En ole edes tarkastanut WomanLog-applikaatiosta, monesko kierron päivä on nyt. Ehkä joku 26.? Alan yleensä tuhruttamaan (en heti vuoda kunnolla)  joskus näillä main.

Joulukuussa aion syödä omatoimisesti viimeiset lääkekaapin Clomifenit, juoda hampaat pilalle greippimehusta, harrastaa seksiä paljon ja lopulta laittaa kädet ristiin joulun ihmeen toivossa.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Haavehetket

Onko teillä muilla sellaisia konkreettisia hetkiä, joita odotatte äitiydessä?  Ei vain sitä isoa "haaveena tulla vanhemmaksi", vaan joitain pieniä hetkiä tai tapahtumia, joita odotat tapahtuvan.

Minä odotan 

   sitä kun saa sanoa kaikille, että olen raskaana ja voi vittu, että oli vaikea tie.

   sitä kun mieheni kirjoittaa tekstarit isovanhemmille ja ystäville synnäriltä.

   sitä kun ristiäisissä pidän kaulassa mummoni vanhaa kaulakorua, sylissä vauvaani.

   sitä että saan laittaa lastenhuoneeseen lastenkirjoista täyttyvän  kirjahyllyn ja huoneen nurkkaan tiipiin!


perjantai 4. marraskuuta 2016

Voimalaulu




"Näytä mulle padotun virran vimma
Tao sydämeeni sokea usko
Anna mulle haavoitetun karhun voimat, oi voimalintuni

Opeta vanhan vaahteran nöyryys
Ja hohda silmiini valoa
Anna mulle jotain puhdasta, jotain mihin uskoa"




torstai 3. marraskuuta 2016

Toisten vauvailo


Huh. Ystävä saa lapsen. Toinen ystävä saa lapsen. Se ystävä, jolla oli lapsettomuusongelmia, saa lapsen. Kaikki saa lapsen - paitsi minä.

Olen työssä, jossa olen jatkuvasti lasten kanssa. Eräs päivä pieni poika tuli surullisena luokseni. Kertoi, että nuo vaan koko ajan puhuu siitä pelistä, jota mä en oo saanut. Sitten poikaa vähän itketti. Voi kuinka pystyin samaistumaan. Nuo vaan koko ajan puhuu siitä lapsesta, jota mä en oo saanu. Ja se ulkopuolisuus - se pienen pojan ja minun - on tosi riipivää. Sekoitus kateellisuutta ja haikeutta.

Olen mielestäni pystynyt vastaanottamaan ystävien lapsiuutiset kohteliaalla pokerinaamalla. Kotona sitten olen itkenyt silmät päästä toisen ilouutisesta. Yksi läheisimmistä ystävistäni kärsi sekundaarista lapsettomuudesta. Vaikka meillä se on primääriä, koin silti tilanteemme samanlaiseksi. Oli sielunsisko. Oli hetken sielunsisko. Sitten hänkin kertoi sen: "Meille tulee vauva." Tai itse asiassa minä kysyin, että miten tässä kierrossa kävi. Onnittelin, vaikka minusta potkaistiin ilmat pihalle. Tähän se järkiblaablaa siitä, kuinka toisten onni ei ole itseltä pois. Ei olekaan, mutta se alleviivaa oman surun neonväreillä. Tai kuten tuolle sielunsiskolle sanoin: "Minusta tuntuu, että me olimme yhdessä vierekkäisissä pyötätuoleissa käsi kädessä. Sitten sinä nousit ja minä jäin siihen pyörätuolin vangiksi, kun sinä kävelit pois."

"Game face on", sanon itselleni kun kuulen tai aavistan kuulevani vauvauutisia. Ei kuitenkaan viitsi peittää toisten aurinkoa sanomalla, että voihan paska.



Piikittelykauhu



Jos kuvailisin tämän hetken fiilistä tulevista kevään ivf-hoidoista, niin sana olisi ehkä  K A U H U .

Kauhistuttaa:
   1) pettymys - joka toki on läsnä jatkuvasti
   2) itsensä piikittäminen
   3) munasolujen keräys
   4) mahdollinen hyperstimulaatio (kohonnut riski)


Konkreettisin pelko noista on piikittäminen! Siis itsensä piikittäminen. Voi yök ja tärisevät kädet. Joudun varmasti harjoittamaan melkoisia zen-mestarin keskittymistaitoja, että suoriudun hommasta ensimmäisen kerran.

Ei kai se voi olla niin paha? Vai onko?



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Lapsettomuuskaapista ulos


Luin jutun henkilöstä, joka tuli kaapista ulos seksuaalisen suuntautumisensa osalta. Asia oli vaikea lausua ääneen, mutta sen kerrottua vapautui niin suuri määrä energiaa, että ihminen kuin syntyi uudelleen. Kuten aiemmin kerroin tulin vihdoin vanhemmilleni ulos lapsettomuuskaapista. Yritin muka säästää heitä tältä omalta kivultani ja estää heitä tuntemasta surua. Nyt kun asia on tiedossa, minusta tuntuu että suuri jäämassa lähti liikkeelle. Tältä tuntunee ainakin jossain määrin kaapista ulos tuleminen. Kummallinen huojennus.

Tällainen minä olen - rehellisesti.

Miehen tuska





Olen kovasti miettinyt, mikä on miehen rooli tässä elämäntilanteessa. Tottakai asia on yhteinen, no doubt about it, mutta mitä olisi elää tätä ilman fyysisiä kokemuksia hoidoista, kuukautisista ja keskenmenoista.

Meillä asian työstämisessä on selvästi roolit, jossa minä ulvon, että mistään ei tule mitään; kokoan itseni; teen kaikki vippaskonstit kierron alussa ja puolivälissä; jännitän, tunnustelen ja jännitän; romahdan; ulvon, ettei tästä mitään tule. Mies on tukipilari. Ankkuri. Järjen ääni. Rauhoittaja. Se rakkain ihminen, joka suhtautuu asiaan järjellä ja suurella luottamuksella tieteeseen.

Kävin vajaa pari kuukautta sitten puhumassa (itkemässä) lapsettomuuteen paneutuneella psykologilla. Hän kovin painotti sitä, että mies suree yhtä lailla. Eri tavalla, mutta suree. Uskon kyllä ja tiedän, että mieheni suree. Vaikka kyyneleitä ei ole juuri tullut, on tämä varmasti jättänyt häneenkin jäljen. "Vuorovedoin", sanoi psykologi. Se oli minusta ihanasti sanottu. Tulee, ja on tullutkin, hetkiä, kun minun on pitänyt olla lohduttaja. Onneksi olen voinut välillä olla se, joka tsemppaa. Edes sen arviolta 4% kerroista.


























Olen niin onnellinen, että olen joutunut kokemaan tämän onnettomuuden juuri tuon ihmisen kanssa. Olen monesti lukenut, että lapsettomuus voi ajaa pariskunnat vastakkain, mutta meillä se on tuonut meitä lähemmäs: onhan meillä yhteinen vastustaja, jota vastaan käymme jatkuvaa taistelua.



































tiistai 1. marraskuuta 2016

Sano se kuvin


















































































































































































































Kaikki kuvat lainattu Googlen kuvahaun avulla

Kertomisen voimasta

Olen puhunut lapsettomuudesta joidenkin ystävieni kanssa. Tai oikeastaan aika monenkin ystävän kanssa. Niiden, jotka kysyvät suoraan ja niiden, jotka ovat niin lähellä, ettei oikein osaa olla kertomattakaan.

Olemme kuitenkin pitäneet lapsettomuuden ja hoidot salassa perheiltämme. Omien vanhempieni kohdalla olen ajatellut, etten halua lisätä heidän huoltaan. Ajattelin, että tässä kertomisessa pätee matematiikka, jossa jaettu asia ei jakaannu pienempiin osiin, vaan kertautuu levitessään tuskana lähipiirille. Mietin, että omaa stressiäni ei lievitä se, että tiedän äitini jossain olevan surullinen ja toivovan samaa ihmettä, ehkä kyselevän asiasta jatkuvasti.

Saimmekin asian pidettyä vanhemmiltani melkein kaksi vuotta. Jopa ne hetket, kun kysyttiin suoraan, että "no milloinkas sitä teille tulee vauva" ja kun häkellyksissäni vastasin jotain ympäri pyöreää.

Kertomattomuudesta tuli kuitenkin valtava virtahepo olohuoneeseen. Kun kerroin kuulumisia eli puhuin niitä näitä lapsettomuusvirtahepo katsoi minua mielessä ja väistin kerta toisensa jälkeen sen katseen. En puhunut asiasta, puhuin kaikesta muusta. Lopulta kuitenkin virtahepo kasvoi kasvamistaan ja lopulta asia kävi ilmi.

Olin lomamatkalla äitini kanssa viime viikolla. Ehdimme jo lentää lomakohteeseen, ja olin miettinyt monia, monia kertoja etukäteen, kerronko asiasta yhteisellä reissulla. Kun pääsimme määränpäähän ja menimme kahvilaan, asian tuska tuli fyysisenä reaktiona päälle. Yrittäessäni ottaa leivästä kiinni käteni tärisivät heiluivat niin, että oli pakko puhaltaa salailun peli poikki. En voi rehellisesti olla läsnä, en kertoa kuulumisiani, kun en kerro mikä kaikista suurin puhaltaa jatkuvasti niskaan.

Sitten täräytin asian suoraan. Juuri kuin se on. "Äiti, meillä on ollut vähän vaikeaa." "Äiti, oon ollut kaksi kertaa raskaana, mutta saanut keskenmenon." "Äiti, nyt me vaan uskotaan, toivotaan ja luotetaan lääketieteeseen." Itkin ja kerroin. Koko kahden vuoden. Epäloogisesti ja välillä varmasti epäselvästi, mutta puhuin.

Ja kuinka helpotti.

Uskomatonta, kuinka olohuoneen virtahepo muuttui tomuksi ja lensi tuulen mukana pois. Oli todella helpompi hengittää. Kun sain asian ulos, siitä puhuttiin loman aikana vielä useasti. Oli hyvä, että kerroin. Näköjään asia sittenkin jakaantui, ei kertaantunut.

Arvon "kollegat", puhukaa! Siis oikeasti, PUHUKAA!





tiistai 18. lokakuuta 2016

Yrittänyttä ei laiteta

Tänään heräsin - ainakin hetkellisesti - lapsettomuususvasta tavalliseen arkeen. Kokkailin hitaat ruuat ja keitin kiisselit. Sanoin miehelle että mieleni liikkeitä voi seurata ruuanlaittobarometrillä: mitä mustempi mieli, sitä vähemmän kotiruokaa.

Tilanteestamme tietävä työkaveri totesi tänään, että minun pitäisi hankkia uusi harrastus. Se kuulemma pitäisi ajatukset pois hoidoista ja tulevien hoitojen peloista. Mikähän kansalaisopiston "Hulluna huovutukseen" -käsityökerho pitäisi ajatukset nin hyvin aisoissa...

Nyt kun jonottelemme IVF:ään, olisi oikeasti mahtavaa kun saisi vähän lomaa tästä asiasta ja väkisin pusertamisesta ("väkisinmakuusta"). Jos vain heittäisi kirveen kaivoon muutamaksi kuukaudeksi. Ei pähkäilisi mitä kokeilisi tässä kierrossa ja googlailisi kaiken maailman uskomuksia.

Tässäpä listauksena siitä, mitä on jo kokeiltu:

- yhdyntää, yhdyntää, yhdyntää, ovulaatiota ennen, jälkeen ja aikana
- jalat ilmassa makaamista (melkein päällään seisomista)  edellä mainitun jälkeen
- kaikki maailman akrobatiaseksiasennot
- kahvin juonnin vähentäminen
- miehen limsan juonnin vähentäminen
- aspirin syöminen kohdun limakalvon kasvatukseen
- greipin syöminen ja juominen samaan tarkoitukseen, niin että hampaista lienee jo kiille vaurioitunut
- etikan juominen limakalvon kunniaksi, hyi!
- hetkelliset maidottomuus- ja viljattomuuskokeilut, jotka ovat sitemmin kariutuneet
- akupunktio
- mediaatio
- hieronta (hei, vyöhyketerapia on vielä kokematta!)
- kyypakkauksen tablettien syöminen (kyllä, pitkään lapseton ystäväni tuli viimein raskaaksi, kun alkoi salaa syödä kortisonia sisältäviä kyytabletteja!)
- erilaiset vitamiinilisät
- rukoilu
- toivominen jokaiseen tähdenlentoon ja synttärikynttilöiden puhaltamiseen

Hmm... aivan kuin listasta jäisi vielä asioita, vaikka onhan sitä tuossakin. On täällä siis monissa mietteissä maattu. Tänään on muuten kierron kolmas päivä ja aloitin omatoimisesti Letrozolit... Se siitä lomailusta.




maanantai 17. lokakuuta 2016

Kylmä joki


Mustan pettymyspilven alla olen kuunnellut jo usein yhtä lohtulaulua. Tai surullista laulua, mutta olemme laulun kanssa surullisia yhdessä, joten se lohduttaa.

Laulu on Jonna Tervomaan Kylmä joki

eli YouTube-linkkinä tämä (klik klik)


"Sinä soudat, minä istun hiljaa.
Kuuntelen kun joen pinta juttelee.
Liian pian sä tahtoisit jo rantaan. 
Luulin että kuuntelit samaa.

Kerro, kulta, kuuletko kun itken?
Huomaatko kun valvon aina kun heräät?
Kerro, miksi käännät mulle selkää juuri, kun mä tahtoisin syliin?

Mua niin kylmä joki vie. Jo monta on vienyt on.
Tän joen nimi on sun nimi.
Ja niin kauan kun se vapaana virtaa, kaikki hyvin on.

Sinä soudat, minä olen hiljaa.
Toivon, ettei joki pääty milloinkaan.
Ja mietin, miksi taivas kääntää selkää, juuri kun on kauneimmillaan.

Mua niin kylmä joki vie. Jo monta on vienyt on.
Tän joen nimi on sun nimi.
Ja niin kauan kun sä viedä saa, niin kaikki on hyvin.

Mua niin kylmä joki vie. Jo monta vienyt on.
Tän joen nimi on sun nimi.
Ja niin kauan kuin tän joen nimi on sun nimi
Siihen uskon kun se alla virtaa. Kaikki hyvin on."

Se neljäs arpa

Huh, se viimeinenkin inseminaatioarpa tuli raaputettua - tuloksettomana.

Ovulaation induktioon käytettiin tällä kertaa Clomifenia, ja vaste lääkkeelle olikin hyvä: ultrassa pullisteli vihdoin kaksi follikkelia ja kolmaskin yritti perässä, muttei onneksi yhtä isona. Muutenhan hoitoa ei olisi voitu tehdä. Kohdun limakalvo oli kunnossa, ja siittiöiden määrä ja laatu hyvä.

Mutta mitä sitten kävi?

Käytin tulilääkityksenä progesteronilisää, Lutinusta. Vatsa oli sekaisin koko piina-ajan. Liekö niin paljon progesteronia? Lämmöt nousivat kuumeen puolelle, mikä oli poikkeuksellista, sillä vauvakuume on ollut ainoa kuume vuosikymmeneen. Rinnat aristi ja koko ajan oli jotenkin erilainen olo. Olin varma, että NYT.

Mutta ei.

Testipäivänä täysin yksiselitteinen negatiivinen viiva. Kahden päivän päästä verivuoto. Toki kun menkat myöhästyivät tuon kaksikin päivää, niin toivo ehti jo hengittämään niskaan. Kun vuoto alkoi täydeltä teholta eilen, olin aivan lyöty. Itku on ollut erityisen herkässä. Itkin pettymystä ja katkeruutta. Itkin että multa on viety usko ja toivo ja itsetunto. Supersankarimieheni kuitenkin jaksoi ja jaksaa kannatella. Onneksi uskon ja toivon myötä rakkaus ei ole valunut pois.

Tänään soitin lapsettomuusklinikalle. Siirrymme nyt IVF-jonoon, jossa jonon häntä on helmi-maaliskuussa. Ehdin jo googlailla musta pilvi pään päällä pistoshoidoista ja munasolujen keruusta. Voi helvetti!

En päässyt vieläkään kirjoittamaan, "vihdoinkin raskaana" -blogipostausta.


lauantai 3. syyskuuta 2016

Neljättä arpaa odotellessa


Keho on vieläkin sekaisin heinä-elokuun taitteen varhaisesta keskenmenosta. Odotan siis edelleen kuukautisia, joista alkaisi uusi kierto. Neljäs ja viimeinen inseminaatioyritys, tällä kertaa Clomifen-lääkityksellä. Ajattelen näitä hoitokertoja eräänlaisina arvan ostamisina. Joka kerta jännityksellä raaputamme voittoa toivoen. Josko ensi kerralla natsaisi?

Yle Areenasta tuli vahingossa vastaan klippejä Akuutti-ohjelmasta. Lääkäriohjelman videoissa hedelmöityshoitoja tekevä lääkäri kertoi erilaisista lapsettomuushoidoista. Rauhallinen nainen kertoi vakuuttavasti ja lohduttavasti, kuinka nykyään hoidot ovat todella tehokkaita. Yritän nojautua noihin sanoihin, vaikka usein mieli - ehkä suojellakseen itseään pettymyksiltä - ajattelee pessimistisesti, että kuitenkin taas kuulumme siihen häviävään vähemmistöön.

Akuutin videoissa muuten kerrottiin, että ivf-hoidot ovat 3-4 kertaa tehokkaampia kuin inseminaatioot. Olenkin jo viritellyt ajatuksia ivf:n suuntaan, vaikka julkisella puolella sinne onkin noin puolen vuoden jonot. Yksityisellä yksi ivf-arpa maksaisi pari tonnia. Aika kallis, epävarma ja jännittävä Ässä-arpa.

torstai 25. elokuuta 2016

Kun jotkin asiat kestävät aikansa


























Tsemppiä kaikille, jotka odottavat vuoroaan! 

Töksäyttelyistä


Käsi ylös kaikki lapsettomat, jotka ovat kuulleet loukkaavia tai vaivaannuttavia lapsikommentteja!

Töksähtelevät sukuläistätien suorat utelut perheenlisäyksestä ovat klassikkoja, jotka mekin olemme saaneet tuta. Eniten on yllättänyt se, kuinka vauvavihjailut lähtivät heti kun kerroimme menevämme naimisiin. Lopetimme ehkäisyn puoli vuotta ennen häitä. Silloin kommenteille vielä naurahteli vaivaantuneesti, mutta nyt ne enemmän hämmentävät. Ikinä en kyseisessä hetkessä näytä loukkaantumista tai surua, vaan jään enemmänkin sanattomaksi tai saan juuri ja juuri muka kevyesti vastattua jotain ystävällistä takaisin.
















  kuva täältä                                      




Lapsettomuudesta tietävät vain jotkin kaverit. Olemme säästäneet lapsenlapsia odottavat isovanhemmat tältä surultamme, koska minusta tuntuu siltä, etten kestä sitä lisäpainetta, mikä puristuisi sieltä suunnalta, jos he kuulisivat kuinka iso show tämä lapsen "tekeminen" on ollut ja yhä on.

Höpsähtäneiltä vanhuksilta lapsiutelut vielä ymmärtäisi, mutta nuoretkin kaverit saattavat päästää kaikenlaisia sammakoita suustaan. Eräs muun muassa häistä kuultuaan kävi silittelemään vatsaani, että "kohta se täällä jo potkii". Osa työkavereista vilkuilee ja mittailee vatsaani, että joko tuo olisi kasvanut. Raskaana oleva ystäväni valitti, kuinka raskaus ei sovi yhtään hänelle ja että välillä tuntuu, että pliis ottakaa tää pois musta. Jos tilanteen tietävät kaverit kertovat, kuinka ei saa stressata tai pitää juoda greippimehua, niin tekisi mieli iskeä oma pää seinään.

Näissä tilanteissa mietin aina, että GAME FACE ON ja hymyilen väkinäisesti.


















kuva täältä                         





Välillä mietin, että pitäisikö uteluihin vastata suoraan. "En ole raskaana, mutta toivoisin sitä tosi tosi kovasti, joskin tämä yrittäminen on ollut  H E L V E T I N  hankalaa!"


Kierrosta toiseen kiertävät tunteet



Puolentoista vuoden lapsitoiveen aikana on saanut elää kyllä valtavan tunteiden vuoristoradan. Vaikka syödyt lääkkeet ja hetkeksi alkaneet raskaudet ovat kuormittaneet ja kipeyttäneet kehoa, koen että tunteet toivosta epätoivoon ovat olleet fyysisiä haasteita suurempia.

Kiertojen peruskaavana on yleensä ollut se, että kuun ensimmäisen viikon loppuun mennessä kasvaa sisukkuus ja taistelutahto. Lääkkeitä syödään munasolun kehittymiseksi ja mielessä on pieni valonkaje: ehkäpä tässä kierrossa.

Kierron puolivälissä kuulostellaan ovulaation oireita, käydään kontrolliultrassa ja pidetään sormet muttei jalkoja ristissä. Puolivälissä aiemmat epäonnistuneet yritykset unohtuvat.

Sitten alkaa se piinaavin osuus. Kun oletettuihin kuukautisiin on enää vajaa viikko on jokainen vessareissu paineistettu sillä, että "älä vuoda verta, älä vuoda verta!" Kuukautiseni alkavat aina pienellä muutaman päivän tiputteluvuodollalla (keltarauhasongelmia???), joten kun ensimmäiset veripisarat ilmestyvät alkaa mieli painua syöksyä maahan. Kun kuukautiset sitten alkavat kunnolla ovat ensimmäinen ja toinen vuotopäivä todella itkuisia ja masentavia:

                   "Taas näin!"                   "Ei voi olla totta!"                  "Me ei  I K I N Ä  saada lasta?"

                               "Miten mun elämälle käy?"     "Jos mä en oo äiti, niin mikä mä oon?"

                           "Olen maailman viimeinen ihminen, joka ei saa omaa lasta?"    

                                                      "Mikä meni vikaan?"            "Miksi olen viallinen?"




Jokakuukautinen valtava pettymys on kamala isku itselle, mutta tottakai myös miehelle, joka yrittää tsempata, tukea ja lohduttaa. Meillä minä olen se huutoitkua huutava tunne, mies tukipylväänä pystyssä pysyvä järki. Hän jaksaa tilastojen todennäköisyyksien olevan vielä meidän puolella. Minä taas pelkään, että kun olemme jo tässä lapsettomuuden vähemmistössä, niin huono tuuri jatkaa meidän varjostamista.


keskiviikko 24. elokuuta 2016

Simpukka




Lapsettomien yhdistys Simpukka ry jakaa tietoa ja tarjoaa tukea:

http://www.simpukka.info/





































kuva täältä                                             

Rohkaisun sanoja



Elämättä lapsettomuuden kipeistä kipeimpiä hetkiä ei voi ymmärtää, kuinka paljon aallokkoa tämä asia voi tuoda jokapäiväiseen elämään. Olen joutunut kohtaamaan todella mustia, katkeria ja epätoivoisia hetkiä. Onneksi on yhä silti ihania ja huolettomiakin päiviä. Toivo kai se on kun pinnalla pitää, vaikka välillä vähän uppeluksiin uppoankin. Oletteko koskaan ajatelleen, kuinka ihana kohta on Sinä ja minä -biisin toisessa säkeistössä:


"On toivo kuin hyvä henki, se virtaa vaan. Se airottomankin veneen saa liikkumaan."



Törmäsin kesällä ajatukseen, joka sisältää paljon rohkaisun sanoja:


"Jumala suokoon minulle tyyneyden hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeuden muuttaa sen, minkä voin, ja viisauden erottaa nämä kaksi toisistaan."





Lääkärit ja lääkkeet


Tähän "lapsenhankintaan" on liittynyt monta eri lääkärin kohtaamista, valkoista pitkää käytävää, ultraäänitutkimusta ja kalenterin selailua, mutta tässä tiivistetysti tähänastinen hoitopolku:


  • tammikuu 2015: kuparikierukan poisto terveyskeskuksessa

p i t k ä   t u l o k s e t o n   l u o m u y r i t y s


  • tammikuu 2016: lääkärikäynti terveyskeskuksessa: lääkärin haastattelu lapsettomuudesta; labrat minulle (ei poikkeavuutta); lähete erikoissairaanhoitoon lähikaupungin sairaalan hedelmällisyysklinikalle
  • tammikuu: sperma-analyysi Väestöliitolla (ei poikkeavuutta)
  • maaliskuu: hoitojen suunnittelu eli 3 inseminaatiota, jonka jälkeen ivf-jonoon. Munasarjoissa havaittiin viitteitä siitä, että voisi olla PCOS. Tilanteen  pitäisi kuitenkin olla hyvä. 
  • maalis-, huhti- ja kesäkuu: kolme inseminaatiota. Keskimmäinen saa aikaan positiivisen tuloksen, mutta raskaus keskeytyy pian. Lääkäri lisää hoitosuunnitelmaan neljännen inssin. 
  • heinäkuu: hedelmällisyysklinikka on kiinni, joten neljäs inseminaatio jää odottamaan lomien loppumista. Heinäkuussa tulen raskaaksi pelkän Letrozolin avulla. Raskaus keskeytyy muutaman viikon kuluttua.
  • nyt odotetaan kehon palautumista viimeisestä keskenmenosta, minkä jälkeen on vielä yksi inssi ennen ivf-hoitoja



Käytetty lääkitys: 

Jokaisessa kierrossa olen syönyt kuukautiskierron 3.-7. päivinä ovulaation induktioon Letrozol-lääkettä. Kahdessa inssissä munasolun irrotuspiikkinä on ollut Pregnyl. Tuloksen tuoneessa hoidossa ei käytetty irrotuspiikkiä, koska munasolu oli jo irronnut. Ensimmäisessä inssissä myös tukilääkityksenä (turha) Lutinus-progesteronilisä. 

Kaikissa kolmessa inssissä söin  Letrozolia - viimeisimmässä jopa tupla-annoksen useamman munasolun kypsyttämiseksi. Johtofollikkeileita kehittyi kuitenkin aina vain yksi, joten neljänteen hoitokertaan testataan mahdollisesti ärhäkämpää Clomifenia.

Näiden lääkärikäyntien - kontrolliultrien ja inssien - aikana on mukana ollut useampi gynekologi. Osan mielestä minulla on munarakkuloiden perusteella taipumusta PCOS:ään. Osan mielestä sitä ei kuitenkaan ole, sillä kuukautiskierto on säännöllinen. Itse kyllä luulen, että lapsettomuuden syynä on tuo PCOS. Viimeisin lääkäri kirjoitti pyynnöstäni PCOS:ään Metformiini-lääkityksen. Ylipainoa ei ole (metformiini on diabeteksessa käytetty insuliinitasoon vaikuttava lääke), mutta aiheeseen perehtynyt gynekologi sanoi, että lääkkeen vaikutusta voisi testata. 

Vielä ei olla päästy haluttuun lopputulokseen. Olen aina nostanut käden ilmaan vapaaehtoisuuden merkiksi, jos lääkäri on pohtinut uuden lääkkeen testaamista. Siksi varmaan olenkin jo testannut Lutinuksen ja nyt syön kaksi kertaa päivässä Metformiinia. Jospa kuitenkin pikkuhiljaa kohti onnistuneita hoitoja...



Lisätietoja lääkkeistä: 

Letrozol 

Letrozoli on aromataasin estäjien ryhmään kuuluva lääke, joka vaikuttaa munasarjoihin sekä paikallisesti että aivolisäkkeen kautta. Elimistön estrogeenipitoisuus laskee hetkellisesti, jolloin aivolisäkkeen toiminta tehostuu, ja sen seurauksena munarakkula lähtee kasvamaan ja lopulta tapahtuu ovulaatio. Letrozoli on turvallinen sekä naisen että sikiön kannalta. Vaikka sitä ei ole virallisesti rekisteröity lapsettomuuden hoitoon, sitä on käytetty ovulaatiohoidoissa jo yli 15 vuoden ajanOvulaatioinduktiohoidoissa letrozoli on todettu teholtaan paremmaksi kuin klomifeeni (ks. Clomifen), joka on yhä käytetyin ovulaatiolääke. Letrozol on halpa ja helppo käyttää, ja sillä on hyvin vähän sivuvaikutuksia. Letrozol on turvallinen myös siinä suhteessa, että monisikiöraskauden riski on pienempi kuin klomifeenilla tai hormonipistoslääkkeillä. Lisäksi letrozoli estää mm. endometrioosin aiheuttamia haitallisia vaikutuksia kohdun limakalvoon, joten siitä voi olla hyötyä myös IVF-hoidon (koeputkihedelmöityshoito) yhteydessä.     lähde

Pregnyl

Naisilla FSH ja LH saavat aikaan kuukausittain munasolun kypsymisen munasarjassa. LH:ta tarvitaan myös ovulaatioon eli munasolun irtoamiseen. Jos elimistö ei tuota riittävästi FSH:ta ja LH:ta, voi hedelmällisyys heiketä. FSH:ta sisältävien hormonivalmisteiden päivittäisillä injektioilla voidaan saada munasolu kypsymään. Tämän jälkeen munasolun irtoaminen saadaan aikaan antamalla Pregnyliä. Pregnyliä voidaan antaa myös ovulaation jälkeen avusteisissa lisääntymishoidoissa.    lähde


Lutinus

Progesteronilisä. Progesteroni on munasarjoissa muodostuva hormoni. Progesteroni parantaa kohdun limakalvon kykyä ottaa kiinnittyvä alkio vastaan. Kun alkio on kiinnittynyt limakalvolle, progesteronilla on raskautta ylläpitävä vaikutus.    lähde

Clomifen

Klomifeenin vaikutukset perustuvat sen antiestrogeenisuuteen (ks. Letrzol), minkä vuoksi munasolun irtoamista estävä vaikutus poistuu ja estrogeenieritys lisääntyy. Tämä johtaa osaltaan munasolun irtoamiseen. Klomifeenilla on ilmeisesti myös suora stimuloiva vaikutus munasarjoihin, mutta munasolun irtoamisen aikaansaaminen edellyttää yleensä kohtalaista omaa estrogeenieritystä Käyttötarkoitus: munasolun irtoamishäiriöt ja kohdun limakalvon liikakasvusta (hyperplasia cystica glandularis) johtuvat vuotohäiriöt.    lähde

Metformiini

Insuliiniherkisteet, kuten metformiini, säännöllistävät useimmiten kuukautiskiertoa, parantavat hedelmällisyyttä sekä vähentävät hyperandrogenismia ja mahdollisesti keskenmenovaaraa. Viime vuosina insuliinin vaikutusta parantavilla lääkkeillä on saatu korjattua PCOS:n sekä metabolisia että hormonaalisia häiriöitä.   lähde




Mikä PCOS? Kirjoitan siitä erikseen

tiistai 23. elokuuta 2016

Kaksi artikkelia

Kaksi näkökulmaa lapsettomuuten:



"Lapsettomuus tekee kipeää - silti ajattelemme, että aihetta voi kommentoida miten haluaa"- Psykoterapeutti Maaret Kallion kirjoitus aiheesta: 

http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1459907261666



"Lapsettomuushoidot johtivat pettymykseen" - Aina hoitojen seurauksena ei ole lapsi:

http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/lapsettomuushoidot_johtivat_pettymykseen


Lapsettomuuskuilu

5. elokuuta tapahtui kaivosonnettomuus San Josén kupari- ja kultakaivoksessa Chilessä. Onnettomuus sai alkunsa, kun kaivos romahti jättäen 33 kaivostyöläistä loukkuun noin 700 metriä maanpinnan alapuolelta. Kaivoksen tiedettiin jo ennen onnettomuutta olevan vaarallinen. Pelastustoimet aloitettiin heti seuraavana päivänä, mutta kaivoksessa tapahtui toinen romahdus pian pelastuyrityksen jälkeen. Romahtaneeseen kaivokseen porattiin kapeita porausreikiä eloon jääneiden paikallistamiseksi. Heitä ei kuitenkaan onnistuttu paikantamaan. Toinen pora saavutti 688 metrin syvyydessä olleen kaivostyöläisten turvahuoneen muutaman viikon päästä. Turvahuoneesta kaivostyöläiset ilmoittivat olevansa elossa. Elokuun lopussa kaivosmiehille ilmoitettiin, että heidän pelastamisensa saattaa viedä kuukausia. Tavoitteena oli saada miehet pois kaivoksen uumenista ennen joulua. Kaivosmiesten nostaminen aloitettiin lokakuussa, mutta aikataulu lykkääntyi pelastuskapselin vahingoittumisen vuoksi. Kaivosmiehet nostettiin maan pinnalle 13. lokakuuta. Pelastuminen oli teknologisen kehityksen ansiota. 25 vuotta sitten vastaavasta loukusta olisi ollut mahdotonta pelastaa ketään missäänpäin maailmaa.


Olen pudonnut lapsettomuuden syvään ja yksinäiseen kuiluun, monta sataa metriä perhe-elämän alapuolelle. Eloonjääneen pelastustoimia on ollut useita. Romahtaneesta kultakaivoksesta on välillä koitettu nousta maanpinnan yläpuolelle - noustukin - kunnes uudet maanjäristykset ja järistysten jälkijäristykset ovat taas koetelleet maaperää.

Tammikuussa 2015 alkanut lapsenteko on vaihtunut nöyrään pyyntöön ja haaveeseen omasta lapsesta. Vuoden yrityksen jälkeen on siirrytty tutkimuksiin ja hoitoihin. Diagnoosi:

S E L I T T Ä M Ä T Ö N   L A P S E T T O M U U S


Ensimmäinen inseminaatio eli iui-hoito oli maaliskuussa. Tulos negatiivinen. Toinen iui huhtikuussa. Positiivinen tulos. Varhainen keskenmeno toukokuussa, jo viidennellä raskausviikolla. Kolmas iui kesäkuussa. Negatiivinen tulos. Onnistuneen toisen inseminaation jälkeen lääkärin päätös neljännestä yrityksestä. Heinä- eli lomakuussa lääkkeillä mutta ilman hoitoja tullut positiivinen raskaustesti. Raskauden keskeytyminen kuudennella viikolla. Nyt neljännen inseminaation odottamista, kunhan keho palautuu viimeisestä keskenmenosta. Inseminaatioiden jälkeen ivf-jonoon arviolta 4-6 kuukaudeksi.

Toivon että lapsettomuushoidot loppuisivat mahdollisimman pian. Toivon, että lääketiede "parantaa" meidät ja antaa meille lapsen. Pelastuminen oli teknologisen kehityksen ansiota. 25 vuotta sitten vastaavasta loukusta olisi ollut mahdotonta pelastaa ketään missäänpäin maailmaa.