tiistai 18. lokakuuta 2016

Yrittänyttä ei laiteta

Tänään heräsin - ainakin hetkellisesti - lapsettomuususvasta tavalliseen arkeen. Kokkailin hitaat ruuat ja keitin kiisselit. Sanoin miehelle että mieleni liikkeitä voi seurata ruuanlaittobarometrillä: mitä mustempi mieli, sitä vähemmän kotiruokaa.

Tilanteestamme tietävä työkaveri totesi tänään, että minun pitäisi hankkia uusi harrastus. Se kuulemma pitäisi ajatukset pois hoidoista ja tulevien hoitojen peloista. Mikähän kansalaisopiston "Hulluna huovutukseen" -käsityökerho pitäisi ajatukset nin hyvin aisoissa...

Nyt kun jonottelemme IVF:ään, olisi oikeasti mahtavaa kun saisi vähän lomaa tästä asiasta ja väkisin pusertamisesta ("väkisinmakuusta"). Jos vain heittäisi kirveen kaivoon muutamaksi kuukaudeksi. Ei pähkäilisi mitä kokeilisi tässä kierrossa ja googlailisi kaiken maailman uskomuksia.

Tässäpä listauksena siitä, mitä on jo kokeiltu:

- yhdyntää, yhdyntää, yhdyntää, ovulaatiota ennen, jälkeen ja aikana
- jalat ilmassa makaamista (melkein päällään seisomista)  edellä mainitun jälkeen
- kaikki maailman akrobatiaseksiasennot
- kahvin juonnin vähentäminen
- miehen limsan juonnin vähentäminen
- aspirin syöminen kohdun limakalvon kasvatukseen
- greipin syöminen ja juominen samaan tarkoitukseen, niin että hampaista lienee jo kiille vaurioitunut
- etikan juominen limakalvon kunniaksi, hyi!
- hetkelliset maidottomuus- ja viljattomuuskokeilut, jotka ovat sitemmin kariutuneet
- akupunktio
- mediaatio
- hieronta (hei, vyöhyketerapia on vielä kokematta!)
- kyypakkauksen tablettien syöminen (kyllä, pitkään lapseton ystäväni tuli viimein raskaaksi, kun alkoi salaa syödä kortisonia sisältäviä kyytabletteja!)
- erilaiset vitamiinilisät
- rukoilu
- toivominen jokaiseen tähdenlentoon ja synttärikynttilöiden puhaltamiseen

Hmm... aivan kuin listasta jäisi vielä asioita, vaikka onhan sitä tuossakin. On täällä siis monissa mietteissä maattu. Tänään on muuten kierron kolmas päivä ja aloitin omatoimisesti Letrozolit... Se siitä lomailusta.




maanantai 17. lokakuuta 2016

Kylmä joki


Mustan pettymyspilven alla olen kuunnellut jo usein yhtä lohtulaulua. Tai surullista laulua, mutta olemme laulun kanssa surullisia yhdessä, joten se lohduttaa.

Laulu on Jonna Tervomaan Kylmä joki

eli YouTube-linkkinä tämä (klik klik)


"Sinä soudat, minä istun hiljaa.
Kuuntelen kun joen pinta juttelee.
Liian pian sä tahtoisit jo rantaan. 
Luulin että kuuntelit samaa.

Kerro, kulta, kuuletko kun itken?
Huomaatko kun valvon aina kun heräät?
Kerro, miksi käännät mulle selkää juuri, kun mä tahtoisin syliin?

Mua niin kylmä joki vie. Jo monta on vienyt on.
Tän joen nimi on sun nimi.
Ja niin kauan kun se vapaana virtaa, kaikki hyvin on.

Sinä soudat, minä olen hiljaa.
Toivon, ettei joki pääty milloinkaan.
Ja mietin, miksi taivas kääntää selkää, juuri kun on kauneimmillaan.

Mua niin kylmä joki vie. Jo monta on vienyt on.
Tän joen nimi on sun nimi.
Ja niin kauan kun sä viedä saa, niin kaikki on hyvin.

Mua niin kylmä joki vie. Jo monta vienyt on.
Tän joen nimi on sun nimi.
Ja niin kauan kuin tän joen nimi on sun nimi
Siihen uskon kun se alla virtaa. Kaikki hyvin on."

Se neljäs arpa

Huh, se viimeinenkin inseminaatioarpa tuli raaputettua - tuloksettomana.

Ovulaation induktioon käytettiin tällä kertaa Clomifenia, ja vaste lääkkeelle olikin hyvä: ultrassa pullisteli vihdoin kaksi follikkelia ja kolmaskin yritti perässä, muttei onneksi yhtä isona. Muutenhan hoitoa ei olisi voitu tehdä. Kohdun limakalvo oli kunnossa, ja siittiöiden määrä ja laatu hyvä.

Mutta mitä sitten kävi?

Käytin tulilääkityksenä progesteronilisää, Lutinusta. Vatsa oli sekaisin koko piina-ajan. Liekö niin paljon progesteronia? Lämmöt nousivat kuumeen puolelle, mikä oli poikkeuksellista, sillä vauvakuume on ollut ainoa kuume vuosikymmeneen. Rinnat aristi ja koko ajan oli jotenkin erilainen olo. Olin varma, että NYT.

Mutta ei.

Testipäivänä täysin yksiselitteinen negatiivinen viiva. Kahden päivän päästä verivuoto. Toki kun menkat myöhästyivät tuon kaksikin päivää, niin toivo ehti jo hengittämään niskaan. Kun vuoto alkoi täydeltä teholta eilen, olin aivan lyöty. Itku on ollut erityisen herkässä. Itkin pettymystä ja katkeruutta. Itkin että multa on viety usko ja toivo ja itsetunto. Supersankarimieheni kuitenkin jaksoi ja jaksaa kannatella. Onneksi uskon ja toivon myötä rakkaus ei ole valunut pois.

Tänään soitin lapsettomuusklinikalle. Siirrymme nyt IVF-jonoon, jossa jonon häntä on helmi-maaliskuussa. Ehdin jo googlailla musta pilvi pään päällä pistoshoidoista ja munasolujen keruusta. Voi helvetti!

En päässyt vieläkään kirjoittamaan, "vihdoinkin raskaana" -blogipostausta.